Lähihoitaja Siikajärven lastenkoti, Go Strong Oy
Go Strong Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 14.9.2021

Espoon Siikajärven lastenkoti sijaitsee rauhallisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä Nuuksion kupeessa. Arki rakentuu ympäröivän metsän, järven sekä hyvinvointikeskuksen liikunta- ja uintimahdollisuuksien vuoksi vahvasti toiminnallisuuteen. Siikajärven lastenkoti on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka huostaanoton tai avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitetaan pidempiaikaisesti oman kotinsa ulkopuolelle.

Etsimme vauhdilla kasvavaan tiimiin Siikajärvelle yöohjaajaa.

Yötyötä tekevänä ohjaajana kasvatustyön lisäksi, keskeisimpiä tehtäviäsi ovat oman osaston lasten iltarutiinien, terveellisen unirytmin ja -rauhan ylläpito sekä kodinhoidolliset työt kuten esim. ruoan suunnittelu ja valmistus seuraavaa päivävuoroa varten sekä siisteyden ylläpito, kirjallinen dokumentointi sekä yhteydenpito lasten koteihin tarpeen mukaan.

Yöohjaajan työtä tukevat psykologi, erityisopettaja ja muun työryhmä. Osana tiimiämme pääset myös kehittämään toimintatapaamme edelleen. Katso videolta tarkemmin työn arjesta!

Sinulla tulisi olla Lähihoitajan tutkinto suoritettuna. Soveltuvaksi katsomme myös aiemman opisto-asteen tutkinnon. Lisäksi tärkeää on, että Sinusta välittyy aito halu auttaa lapsia ja nuoria eteenpäin elämässään löytämään elämän punainen lanka.

Palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TES G21 ja sopimustuntimäärä 115h/3vko.

Työt alkavat mahdollisimman pian, sopimuksen mukaan. Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisterilain 6§:2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä. Ajokortti on myös tärkeää olla hallussa tätä tehtävää varten.

Laitathan meille hakemuksen, suosittelijoineen, alla olevasta linkistä. Lisääthän myös opinto- ja työtodistuksesi hakemuksen liitteeksi.

Rekrytoinnin yhteistyökumppanina toimii Barona Horeca Oy. Haluamme turvata kaikkien terveyden, joten teemme kaikki haastattelut videohaastatteluina.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot