Lähihoitaja, projektityö
Helsingin Kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 4.6.2021

Tehtävän kuvaus

Lähihoitaja, kiinnostaako sinua olla mukana kehittämässä uutta kotiin vietävää ikääntyneiden päihde- ja mielenterveyspalvelua Itä-Helsingissä?

Haemme nyt lähihoitajaa Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen alaiseen pilottiin 1.7.2021- 31.12. 2022 tai sopimuksen mukaan. Ikäerityisessä päihde- ja mielenterveysasiakkaiden kotikuntoutuspilotissa on tavoitteena tukea kotona asuvia eläkeläisiä, joilla on esimerkiksi päihdeongelma, masennusta tai ahdistusta.

Arvostamme päihde- ja mielenterveystyön osaamista ja kiinnostusta sekä ikääntyneiden parissa työskentelyä. Saat yksilöllisen perehdytyksen ja työskentelet osana moniammatillista projektitiimiä, jonka toimintaa pääset myös itse kehittämään.

Tule osaksi positiivista, innostunutta ja toisiaan tukevaa tiimiä! Tehtävässä korostuu asiakkaan toimintakyvyn arviointi ja kuntoutus päihde- ja mielenterveysnäkökulmasta. Asiakkaan kuntoutusta ja sen jatkuvuutta arvioimme monialaisesti ja toimimme yhdessä asiakkaan parhaaksi. Lähihoitajan työ on pääasiassa päivätyötä mutta tarvittaessa myös iltatyötä.

Toivomme, että olet hyvä organisoimaan omaa työtäsi, kykenet työskentelemään muuttuvissa työtilanteissa ja paineen alla. Lähihoitajan työ on liikkuva ja edellyttää fyysistä peruskuntoa.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut. Helsingin kaupungilta voit myös hakea tarvittaessa työsuhdeasuntoa, jossa saat asua koko työsuhteesi ajan. Lisätietoja muista henkilöstöeduistamme saat osoitteessa http://www.helsinkirekry.fi

Kelpoisuusehtona on lähihoitajan tutkinto sekä suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Lisäksi tehtävässä edellytetään jo valmistuneilta rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Projektityöntekijä Maarit Ajalin p. 040 5590 656

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1463968
  • Tehtäväalue: Sosiaaliala ja terveydenhuolto
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 18.6.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki