Lähihoitaja kotihoitoon
MediPower Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.11.2019

Lähihoitaja, etsitkö työpaikkaa, jossa pääset tekemään arvokasta työtä sinulle sopivina aikoina?

Lähihoitaja kotihoidon keikkatyöhön Mesimarjalle
Mesimarjasi Oy on viime kesänä startannut yritys, jossa etsitään uusia suuntaviivoja kotihoidon alalle toimien samalla isojen kaupunkien kumppanina heidän toiminnoissaan. Mesimarjalaiset ovat kuin perhettä keskenään- toisiaan tukien ja yhdessä työtä tehden. Nyt on noin 20 mesimarjaa jo maailmalla.  

Työnkuvaus
Mesimarjalla on hoivattavinaan sekä yksityisasiakkaita, että sopimuksien kautta tehtävää kaupungin kotihoitoa. Hoitotehtävät ovat pääosin perushoidollisia kuten terveydentilan seurantaa, lääkkeiden antoa, verensokerin mittaamista, ruoan lämmittämistä sekä muita pieniä tehtäviä asiakkaan kotona selviytymisen tukemiseksi.

Työ on 2-vuorotyötä, pääsääntöisesti aamuvuoro klo 7-15 ja ilta klo 15-21.30. Yksityisasiakkaiden käyntiajat vaihtelevat sen mukaan, mitä hoitaja itse on sopinut asiakkaan kanssa, käyntiaikojen vaihdellessa muutamasta tunnista kokonaiseen päivään.

Työn edellytykset
- sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä annetun lain mukainen pätevyys työhön
- rekisteröitynyt Valviran terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin
- suoritettuna lääkeluvat (LOVe ja PKV), hygieniapassi sekä EA1
- työntekijä voi olla myös viimeisen, 3. vuoden sairaanhoitajaopiskelija, jolla lääkeluvat suoritettuna
- kotihoidon tehtäviin on edellytyksenä suomen kielen hyvä osaaminen
- eduksi B-ajokortti, ja oman auton käyttömahdollisuus, jotkut työlistat kävellen tehtäviä

Kenelle työ sopii?
Työ on ihmisläheistä hoitotyötä, jossa tärkeää on asiakkaiden kohtaaminen työssä. Työtä tehdään itsenäisesti. Olet kuuntelija, auttaja, arjen mahdollistaja kaupungin kotihoidon asiakkaille sekä mesimarjan omille asiakkaille. Työnteko on joustavaa sinun toiveidesi mukaan. Uskomme, että sinun arkesi hyvinvointi välittyy asiakkaisiin, mikä on toimintamme peruskiviä.

Toivomme Mesimarjalla tulevaisuudessa lisäävämme yksityisasiakkaiden määrää, sillä haluamme levittää hyvää, positiivista hoitoa tärkeille asiakkaillemme.

Miksi meille työhön?
Mesimarjalla kehitetään omaa toimintaa kotihoidon kumppanina, ja toivomme hoitajilta ajatuksia työn tulevaisuudesta ja kehittymismahdollisuuksista. Mesimarjalla on myös kerran kuukaudessa virkistystilaisuuksia, kuten keilausta, picniciä tms. joissa tavataan toisia mesimarjalaisia yhdessä ajatuksia verraten ja kerraten.

Työnteko aloitetaan MediPowerin kautta, jolloin pääset kokeilemaan työntekoa miten se sinulle sopii. Tämän jälkeen Mesimarjan on mahdollista rekrytoida sinut, kun olette varmistuneet toistenne sopivuudesta.

Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi www.medipower.fi ja siellä ”Lähihoitaja kotihoitoon”. Otamme yhteyttä sinuun sopiaksemme haastattelun.

Lisätietoja
HR-koordinaattori Jonna Kanerva, jonna.kanerva@medipower.fi, puh. 045 139 7492.

Avainsanat: Lähihoitaja, kotihoito, sijaisuus, keikka, 2-vuorotyö, Tampere, Lempäälä, Nokia, Ylöjärvi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1301049
  • Tehtäväalue: Terveydenhuolto/sosiaaliala
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 17.11.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere