Lähihoitaja ikäihmisten pariin vakituiseksi
MediPower Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 8.6.2021

Ikäihmisten parissa työskentelystä kiinnostuneelle lähihoitajalle olisi nyt tarjolla vakituinen työpaikka Lahden keskustassa hyvien palveluiden ja yhteyksien varrella! Työ alkaa joustavasti sopimuksen mukaan kesän 2021 aikana.

Kohteen ja työn kuvaus:

Työkohde on kotoisa, ikäihmisille suunnattu palveluasumisen yksikkö Lahden keskustassa. Palvelutalossa asustaa sekä kevyemmän yhteisökoti-palveluasumisen, että myös tehostetun palveluasumisen asiakkaita. Osalla asukkaista on muistisairauksia. Kaikki asukkaat asuvat ysikössä omissa kodeissaan ja lisäksi kohteessa on hyvät yhteiset oleskelutilat, kerho- ja liikuntatilat sekä piha-alue. Palveluasumisen yhteydessä toimii myös lounasravintola.

Lähihoitajan työhön kuuluu palveluasumisen ikäihmisten asukkaiden tukeminen heidän arjen eri osa-alueilla. Työpäivään kuuluu mm. lääkehoitoa, ruokailussa ja henkilökohtaisissa asioissa kuten hygieniassa avustamista ja erilaisten yhteisten virikeaktiviteettien suunnittelua ja järjestämistä. Lisäksi sosiaalisena kontaktina toimiminen, rento yhdessäolo ja arjen rupattelu kuuluu työnkuvaan!

Etsimme vakituiseen työhön lähihoitajaa, jolle sopii pääasiallisesti 2-vuorotyö aamuissa ja illoissa. Kohteessa on vakituiset yöhoitajat, mutta arvostamme sitä, jos voit myös toisinaan sijaistaa yöhoitajia tilanteen niin vaatiessa.

Toivomme:

Hakijan tulisi olla Valviran nimikelaillistama lähihoitaja tai vähintään 120 osp eli 2/3-osaa opinnoistaan suorittanut lähihoitaja-opiskelija. On suuri etu, jos sinulta löytyy jo kokemusta tai opintotaustaa ikäihmisten parissa tehtävästä työstä. Voimassa olevat lääkeluvat katsotaan myös eduksi. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että suhtaudut posiitivisesti ja reippaasti työhön ja olet kiinnostunut ikäihmisten parissa tehtävästä työstä. Tukenasi on ammattitaitoiset kollegat ja saat työhön hyvän perehdytyksen!

Tarjoamme:

Tämä työpaikka tarjoaa sinulle mielenkiintoisen ja turvallisen, vakituisen työroolin Lahdessa hyvien yhteyksien päässä sijaitsevassa lämminhenkisessä palveluasumisyksikössä. Tässä työssä pääset kasvattamaan lähihoitajan ammattiosaamistasi ikäihmisten parissa.  Työnkuva on monipuolinen ja pääset itse suunnittelemaan työtäsi. Aloituksen yhteydessä saat kunnollisen perehdytyksen ja ammatillista kehittymistäsi tuetaan. Tiimisi sekä kohteen esimies ovat arjessa aina tukenasi. 

Työllistyt joko suoraan asiakaskohteemme kirjoille, tai alkuun meidän MediPowerin kautta. Arvostamme työtäsi ja tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkauksen sekä jokapäiväisen HR-tiimimme aktiivisen tuen. Meidät saa aina helposti kiinni vaikka WhatsAppissa ja autamme sinua mielellämme, jos jokin askarruttaa mieltäsi. Haastattelut järjestämme helposti ja turvallisesti etänä. Ota meihin siis rohkeasti yhteys!

Hakuprosessi:

Mikäli kiinnostuit tästä työstä, niin laitathan meille hakemuksen mahdollisimman pian! Vaihtoehtoisesti voit laittaa alkuun vaikka WhatsApp-viestiä ja kertoa itsestäsi lisää. Puhelimitse olemme tietenkin myös tavoitettavissa arkisin. Käsittelemme hakemuksia joka arkipäivä ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä!

Lisätiedot:

HR-koordinaattori Ellen Böök

p. 044 7164 779 (myös WhatsApp)

ellen.book@medipower.fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1455117
  • Tehtäväalue: Sosiaaliala ja terveydenhuolto
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 20.6.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Päijät-Häme, Lahti