(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitaja (2 tehtävää)
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.10.2020

Tehtävän kuvaus

Oletko sinä vanhustyöstä kiinnostunut lähihoitaja?

Tule meille työkaveriksi Hopeatien palvelutalon palveluasumisen tiimiin! Meillä on uudenaikaiset tilat työskennellä, hyvä yhteishenki ja monipuolinen työ, jossa pääset kehittämään hoitotyön osaamistasi.

Haemme uutta lähihoitajaa avoimeen toimeen. Voit olla vastavalmistunut tai kokenut tekijä, perehdytämme sinut toimintaamme ja autamme sinua onnistumaan työssäsi!

Lähihoitajana teet työtä tärkeänä osana monialaista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Pääset itse vaikuttamaan työvuoroihisi yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mukaisesti.

Toivomme sinulta hyviä tiimityötaitoja, kykyä hallita kokonaisuuksia, vastuullista työotetta ja halua työskennellä ikäihmisten parissa.

Hopeatien palvelutalo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Pohjois-Haagassa, aivan juna-aseman tuntumassa. Työntekijöillä on käytössään lämmin autotalli ja asukkaiden kanssa pääsee ulkoilemaan omalle suojaisalle pihalle tai viereiseen puistoon.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut. Helsingin kaupungilla sinua odottaa edullinen työsuhdeasunto, jossa saat asua koko työsuhteesi ajan. Lisätietoja muista henkilöstöeduistamme saat osoitteessa http://www.helsinkirekry.fi

Jätä hakemuksesi osoitteessa helsinkirekry.fi

Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Osastonhoitaja Sari Taalamo, puh. 09-31073111 Palvelutalon johtaja Iisa Honkavaara, puh. 09-31043704

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi