(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitaja (2 tehtävää)
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.9.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme Haakoninlahden asuntoryhmään 2 lähihoitajaa 19.10.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Vammaisten asumispalvelut avaavat lokakuussa uuden Haakoninlahden asuntoryhmän. Merelliseen Kruunuvuorenrantaan valmistuu 20 asuntoa aikuisille asiakkaillemme. Tarjoamme tehostettua palveluasumista, jolloin asiakkaiden on mahdollista saada apua ja tukea ympäri vuorokauden jokaisen yksilölliset tarpeet huomioiden. Asunnot sijaitsevat samassa rakennuksessa neljässä eri kerroksessa. Niiden lisäksi alakerrasta löytyy yhteistilat, toimistot ja sosiaalitilat.

Lähihoitajana autat, ohjaat ja tuet asiakkaita elämään oman näköistä elämää omassa kodissaan. Asiakkaan arjen ohella huolehdit myös lääkehoidosta, teet yhteistyötä asiakkaan verkostojen kanssa ja tuet mielekkääseen vapaa-aikaan.

Uudessa yksikössä työskentely tarjoaa mielenkiintoisen työympäristön. Pääset käynnistämään toimintaa ja olemaan mukana sen kehittämisessä. Keskeneräisyyden sietäminen, kehitysmyönteisyys ja joustavuus ovat työssä korostuvia taitoja. Kunnioitathan ihmisten erilaisia valintoja ja tuet asiakkaita kohti uusia unelmia.

Helsingin kaupunki tarjoaa hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet ja monipuoliset työsuhde-edut. Avustamme tarvittaessa työsuhdeasunnon hankinnassa.

Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi: Lääkehoidon osaamisen.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Suvi Heino, johtava ohjaaja, p. 09 310 28909, suvi.heino@hel.fi