(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitaja (2 tehtävää)
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.5.2019

Tehtävän kuvaus


Tule mukaan kehittämään ja luomaan uutta kehitysvammaisten ryhmäkotitoimintaa Jakomäkeen!

Johtotähtemme on että Kankarepolun ryhmäkodissa kaikki ovat tyytyväisiä. Asukkailla on kiireetön, yhteisöllinen ja turvallinen koti ja henkilökunnalla mukava työpaikka. Leppoisan yhdessäolon hengessä tuotetaan tehostettua palveluasumista, jossa asuinympäristön mahdollisuuksia hyödynnetään.

Kankarepolun ryhmäkoti on 20 aikuisen, pääosin ikääntyvän kehitysvammaisen uusi koti, jossa tarjotaan ympärivuorokautista asumista.

Työ Kankarepolun ryhmäkodissa on asukkaiden ohjausta, tukea ja avustamista päivittäisissä toimissa. Työ pitää sisällään myös päiväaikaisen toiminnan suunnittelua ja toteutusta. Hoitaja mahdollistaa asukkaan omannäköisen ja yksilöllisistä tarpeista muodostuvan arjen toteutumisen. Yhteistyö asukkaiden omaisten ja muiden verkostojen kanssa on osa työtä. Työ on jaksotyötä kolmessa vuorossa.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä työskentelemään ja kehittämään työtä osaavassa ja motivoituneessa työyhteisössä. Lisäksi tarjoamme hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut.

Jätä hakemus helsinkirekry.fi kautta. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana, sopivien ehdokkaiden löydyttyä.

Kelpoisuusehto


Soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto esim. lähihoitaja tai muu vastaava tutkinto (laki 817/2015). Edellytämme rekisteröitymistä Valviran terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


suoritettuja lääkeaineopintoja, aktiivista työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja.