Laborantti
Tampereen Sähkölaitos

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.11.2019

Energia-yksikkömme vastaa energiantuotantolaitosten sekä kaukolämpö- ja kaukojäähdytysverkon käytöstä, kunnossapidosta ja investoinneista. Laitoksemme tuottavat sähköä, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä muun muassa vedestä, puusta, turpeesta, jätteestä ja maakaasusta.

Haemme nyt Voimalaitoskemian tiimiimme

LABORANTTIA

Vastaat omalta osaltasi tuotantolaitostemme prosessikemian laadunvalvonnasta, raportoinnista sekä voimalaitoslaboratorioiden ylläpitoon ja käyttövarmuuteen liittyvistä tehtävistä. Laadunvalvontatyö on pitkälti vesianalyysien tekemistä, joten työhön kuuluu myös vesinäytteiden keräämistä ja sen vuoksi säännöllistä liikkumista autolla toiminta-alueellamme. Lisäksi työpöydällesi kuuluu sivutuotteiden (tuhkan, hiekan jne.) analysointia, kemianprosessinhoitajien avustamista sekä kemikaalirekisterin ja käyttöpäiväkirjan ylläpitotehtäviä.

Työ on päivätyötä ja alkaa aamuisin klo 7.

Sinusta

Laborantin tai muun vastaavan ammatillisen tutkinnon lisäksi sinulle on ehtinyt kertyä jo jonkin verran laboratorioalan työkokemusta. Arvostaisimme erityisen paljon vesianalyysi- ja voimalaitoskemian kokemusta, mutta olet vähintäänkin erittäin kiinnostunut ja motivoitunut työskentelemään tällaisessa tehtäväkentässä. Sinulle on myös tuttu juttu käyttää ja huoltaa laboratorio- ja online-analysaattoreita, ja monenlaisten tietojärjestelmien hyödyntäminen päivittäisessä työssäsi on sinulle luontevaa.

Autolla liikkumisen vuoksi B-ajokortti on välttämätön, ja englannin kieltäkin osaat riittävällä tasolla.

Tyyppinä olet vastuullinen, analyyttinen ja rohkea. Tykkäät itsenäisesti ja oma-aloitteisesti edistää tehtäviäsi, ja nautit kemiallisesta etsiväntyöstä, jossa pääset tarkastelemaan asioita ja syy-yhteyksiä laajemmissa kokonaisuuksissa. Avoimuus, uteliaisuus ja hyvän yhteistyön rakentaminen ovat sinulle tärkeitä asioita.

Meistä

Tampereen Sähkölaitoksella olemme ylpeitä työmme jäljestä ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti. Viime aikoina olemme ottaneet käyttöömme Lean-ajatteluun perustuvan prosessijohtamisen ja valmentavan esimiestyön periaatteita. Yhteiskunnallisella tasolla missiomme on tarjota ratkaisuja ilmastonmuutokseen panostamalla yhä laajemmin uusiutuvaan energiaan - toivottavasti tämä toimintamme ydin on myös osa sinun arvomaailmaasi. Strategiamme ytimessä asiakkaiden lisäksi on hyvinvoiva ja innostunut henkilöstömme. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan työtehtävän vakavaraisessa yrityksessä, mahdollisuuden kehittää asiantuntijuuttasi sekä kattavat työsuhde-edut.

Lisätiedot ja hakeminen

Jos jokin jäi vielä askarruttamaan, voit kysellä lisää Laura Herraselta, puh. 040 722 6666 (soittoaika arkipäivisin klo 13-15).

Jos sen sijaan heti uumoilet olevasi etsimämme osaaja, hae tehtävää 20.11.2019 mennessä täyttämällä sähköinen hakemus oheisen hakulinkin kautta. Liitäthän hakemukseesi myös CV:n palkkatoiveineen.

Äläkä suotta jätä hakemista viime tinkaan, sillä edistämme rekrytointia aktiivisesti jo hakuajan kuluessa, ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!

Osana rekrytointiprosessiamme, tehtävään valitulle tehdään työhöntulotarkastus ja huumetesti.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot