(Poistunut julkaisusta)

Laatuvastaava
UPM

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.2.2019

Haluatko työskennellä dynaamisessa, innovatiivisessa ja kansainvälisessä yrityksessä, joka tekee tulevaisuudesta parempaa meille kaikille? UPM on biometsäteollisuuden edelläkävijä ja rakennamme kestävää, innovaatiovetoista ja kiinnostavaa tulevaisuutta. ​Henkilöstömme osaaminen, terve arvopohja ja halu pyrkiä parempaan tekevät meistä ainutlaatuisia. Toimimme arvojemme mukaisesti: Luota ja ole luotettava, Tuloksia yhdessä ja Uudistu rohkeasti.

Haemme nyt Itä-Suomen puunhuolto-operaatioihin laatuvastaavaan vuorotteluvapaan sijaisuuteen 1.5.- 27.10.2019 väliseksi ajaksi.

Puunhankinta ja metsätalous vastaa UPM:n puuraaka-aineen hankinnasta Suomesta, Venäjältä ja Baltian maista. Yhtiön tehtaiden tarvitsemasta puumäärästä valtaosan hankimme Suomesta yksityismetsänomistajilta, joille tarjoamme myös monipuolisia metsänhoito- ja asiantuntijapalveluja. Lisäksi vastaamme sekä yhtiön että sopimuskumppaneidemme metsien hoidosta. www.upmmetsa.fi.

Mitä teet

Laatuvastaavana tehtäviisi kuuluu puunhuolto-operaatioiden toiminnan laadun seuranta ja kehittäminen yhdessä muiden toimintojen ja yrittäjien kanssa. Työhön kuuluu myös muun muassa määräerojen seuranta, yrittäjien toiminnan laadun seuranta sekä laatupalautteiden käsittely ja korjaavien toimenpiteiden toteutuksen varmistus.

Kuka olet

  • Sinulla on metsätalousinsinöörinammattikorkeakoulututkinto tai yliopistotasoinen metsänhoitajan koulutus.
  • Aikaisempi kokemus metsätalouden ja puunhankinnan parissa työskentelystä katsotaan eduksi.
  • Sinulla on hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot, osaamista tietojärjestelmistä ja kykyä itsenäiseen toimintaan.
  • Kommunikoit sujuvasti suomeksi ja englanniksi.
  • Olet valmis maastotyöhön.
  • Aktiivinen työskentely verkostoissa ei ole sinulle vierasta, sillä se on ehdoton edellytys työn menestykselliselle hoitamiselle.

Vuorotteluvapaalain mukaan vuorotteluvapaan sijaisuuteen valitun henkilön on oltava ollut työttömänä työnhakijana yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana. Poikkeuksena alle 25-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat työttömät työnhakijat sekä enintään vuosi sitten valmistuneet alle 30-vuotiaat, joilla sijaisuutta on edeltävä vähintään yksi työttömyyspäivä.

Mitä UPM tarjoaa sinulle

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
  • Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Kehitysmahdollisuudet:Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

Lisätiedot

Laatuvastaavan toimipaikka on Kuopio.

Lisätietoja tehtävästä antaa operaatioasiantuntija Anni Inkilä, puh. 0406671751 tai anni.inkila@upm.com.

Jätäthän hakemuksesi oheisen linkin kautta 3.3.2019 mennessä.

Hakujärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä contacthr@upm.com tai 0204146600.

UPM on tupakoimaton työpaikka.