Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Matinkylä-Olarin alue
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 10.1.2022

Haemme kahta laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään innostunutta, kehittämismyönteistä ja osaavaa työntekijää. Työtehtävät Matinkylä-Olarin alueella muutamassa päiväkodissa. Toinen tehtävistä on määräaikainen 31.12.2022 saakka ja toinen vakituinen.

Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo) vastaa vastuualueensa tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen erityispedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Laaja-alainen veo työskentelee useammassa varhaiskasvatusyksikössä.

Tehtävässä painottuvat inklusiivinen varhaiskasvatus tavallisissa lapsiryhmissä (mallittaminen, samanaikaisopetus, osa-aikainen erityisopetus ja pienryhmät yhdessä henkilökunnan kanssa). Laaja-alainen veo toimii erityispedagogisena asiantuntijana vastuualueensa kasvatustiimien ja päiväkodin johtajan tukena lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tukeen liittyvissä asioissa. Haku täytetään heti soveltuvien hakijoiden löydyttyä ja työn aloittaminen voidaan sopia tapauskohtaisesti.

Otamme huomioon myös esim. loppuvaiheen opiskelijoiden hakemukset.

Työpaikan nimi: Matinkylä-Olarin varhaiskasvatus alue
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.

tai

Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.

Tehtävässä edellytetään:
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.


Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme toimia arvostettuna ja luotettavana varhaiskasvatuksen asiantuntijana, jonka toiminta perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin, positiivinen ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!  

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1530245
  • Tehtäväalue: Koulutus ja opetus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo