Kuorma-autonkuljettaja
Uniflex

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 22.3.2021

Haussa KUORMA-AUTONKULJETTAJA kappaletarvike jakeluun!

Kuorma-autonkuljettajan tehtävässä keräät, lastaat ja kuljetat kappaletarvikkeita asiakkaille. Terminaalit sijaitsevat Vantaalla, joten keräily ja lastaus tapahtuvat siellä. Jakelua tehdään pääkaupunkiseudulla mukaan lukien Helsingin seutu (mm. Nurmijärvi ja Järvenpää). Tehtävä vaatii ADR-kappaletavara kortin, mutta se pystytään tarpeen vaatiessa järjestämään työsuhteen alussa, mikäli hakijalla ei sitä ennestään ole.

Hakemamme henkilö voi olla jo alan vahva osaaja tai kuljetusalalla vasta aloitteleva henkilö. Tärkeintä tehtävässä pärjäämisen kannalta on motivaatio ja hyvä asenne työntekoa kohtaan. Kuljettajalle on valmiina hyvät puitteet työntekoa varten, kuten hyväkuntoinen kuljetuskalusto. Työtunteja on keskimäärin 80h/2vko. Mahdollisuus on tehdä myös vähemmän tunteja, oman tilanteen mukaan. Vuoro alkaa yleensä aamulla klo 5-10 välillä ja työpäivän kesto on noin 8-10h.

Hakijalta odotamme:
- Voimassa olevia kuljettajakortteja
- Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa
- Hyvää fyysistä kuntoa
- Ahkeruutta ja tarkkuutta sekä joustavuutta työssä

Tarjoamme:
- Tessin mukaisen palkkauksen
- Mahdollisuuden kehittyä ja edetä uralla
- Tarvittavat työvarusteet 
- Mahdollisuuden pitkäaikaiselle työuralle

Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi järjestelmän kautta, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä antaa HR-koordinaattori Vilma Harju, s-posti: vilma.harju@uniflex.fi / puh. 040 660 4852. 

- Me Uniflexilla olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen, suorarekrytointeihin ja soveltuvuusarviointeihin. Työllistämme henkilökuntaa mm. asiakaspalvelu, contact center, myynnin, markkinoinnin, taloushallinnon, logistiikan, teollisuuden ja rakennusalan tehtäviin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhtä laajalta alueelta löytyy myös suorarekrytointeihimme tyytyväisiä asiakkaita. Pörssiyrityksen toiminnan kuuluu olla läpinäkyvää ja noudatamme samaa avoimuutta myös viestinnässämme. Uskomme oikeudenmukaisuuteen, yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamiseen ja kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon. Auktorisoituna henkilöstöpalvelualan yrityksenä olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan sekä toimeksiantajiamme että työntekijöitämme kohtaan. Lue lisää meistä ja avoimista työpaikoistamme osoitteessa www.uniflex.fi -

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1429757
  • Tehtäväalue: Liikenne ja logistiikka
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 24.4.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa