KUNTAKEHITYSJOHTAJA
Tuusulan kunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.3.2020

Oletko valmis tarttumaan tehtävään, jossa sinulla on merkittävä rooli kunnan elinvoiman vahvistamisessa?

Tuusulan kunta hakee Kasvu ja ympäristö -toimialueelle vakituiseen virkaan toimialuejohtajaksi aikaansaavaa ja innovatiivista

KUNTAKEHITYSJOHTAJAA

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän vireässä ja aktiivisesti kasvua hakevassa kunnassa. Pääset johtamaan seudullisesti merkittäviä hankkeita, sekä aidosti edistämään Tuusulan menestystä. Kasvun ja ympäristön toimialue vastaa kunnan maankäytöstä, yleis- ja asemakaavoituksesta, elinvoimapalveluista, yhdyskuntatekniikasta, tilapalveluista ja rakennusvalvonnasta. 

Tehtäväsi on menestyksekkäästi johtaa Kasvun ja ympäristön toimialuetta, jolla työskentelee noin 200 henkilöä. Toimialueen budjetti on noin 39 miljoonaa euroa. Lisäksi toimialueen vastuulla ovat vuositasolla 30-60 miljoonan euron investoinnit. Sinulla on keskeinen rooli kunnan merkittävien vetovoimahankkeiden toteuttamisessa. Hankkeiden valmistelu, johtaminen ja toteutuksen varmistaminen ovat keskeisiä tehtäviäsi. Olet kunnan johtoryhmän jäsen ja raportoit kansliapäällikölle. Kuntakehitysjohtajana vastaat valtuuston asettamien tavoitteiden ja tulosten saavuttamisesta toimialueellasi. 

Viran kelpoisuusehtona on korkeakoulussa suoritettu virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävän menestyksekkään hoitamisen kannalta on välttämätöntä, että sinulla on hyvä kokemus kehittämishankkeiden läpiviennistä. Odotamme sinulta laaja-alaista näkemystä yhdyskuntakehittämisestä ja kiinteistöjen jalostamisesta. Laskemme eduksi kokemuksen tehtävään liittyvästä liiketoiminnasta. Olet yhteistyökykyinen muutosjohtamisen ammattilainen. Virassa menestyminen edellyttää erinomaisia johtamisvalmiuksia, kykyä ja näkemyksellisyyttä koko kunnan kehittämiseen, kykyä oman toimialueen strategiseen kehittämiseen, kykyä luoda toimialueen toimintaa tukevaa verkostoa sekä hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi edellytämme suomen kielen hyvää ja ruotsin kielen tyydyttävää taitoa. Työskentelet sujuvasti englanniksi. 

Viran palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehto- ja työehtosopimuksen mukaan. Jätä sähköinen hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 7.4.2020 klo 16.00 mennessä www.tuusula.fi/tyopaikat

Lisätietoja tehtävästä antavat kansliapäällikkö Harri Lipasti, puh. 040 314 3003, parhaiten tavoitettavissa 12.3. klo 9−11, 19.3. klo 9–14 ja 26.3. klo 9−11 sekä pormestari Arto Lindberg, puh. 040 314 3101 tai Mercuri Urvalin konsultit Tomi Arppe, puh. 045 127 4656 ja Juha Laurila, puh. 044 975 7848.
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot