KUNNANJOHTAJA
Janakkalan kunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.1.2020

Tervetuloa
KUNNANJOHTAJAKSI
Janakkalaan

Keskeisellä paikalla Etelä-Suomessa sijaitseva Janakkala valmistautuu tulevaisuuteen historiansa kunnianhimoisimmilla investoinneilla. Tervakoskella on juuri alkanut liikuntahallin ja terveysaseman rakentaminen. Jatkoa seuraa sekä Tervakoskelle että Turenkiin toteutettavista koulu- ja monitoimikeskuksista, jotka tarjoavat terveet ja asianmukaiset tilat moneen toimintaan. Kaikki perusterveydenhuollon palvelut tuotamme itse. Jo pitkälti toista vuotta toiminut Janakkalan perhekeskus on Suomen ensimmäisiä. Yrittäjiä palvelee yritystalo Veturi asiantuntijoineen. Moottoritien varressa tapahtuu suuria, kun Janakkalan ja Hämeenlinnan yhdessä valmistelema Industrial Park MORE lähtee kasvuun. Samoille sijoille on tulossa yrityksiä ja pendelöijiä palveleva uusi ramppi liityntäpysäköintialueineen.

Etsimme kunnanjohtajaa luotsaamaan Janakkalaa tulevaisuuteen yhdessä henkilöstön, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten kanssa.
Olisitko se Sinä?

Työssäsi johdat tuhannen hengen organisaatiota strategian osoittamaan suuntaan, rakennat hedelmällistä yhteistyötä luottamushenkilöorganisaation kanssa ja huolehdit Janakkalan eduista maakunnassa ja valtakunnassa.

Olethan vilpittömän kiinnostunut kunnastasi, yhteistyökykyinen sillanrakentaja sekä määrätietoinen johtaja, joka tietää, miten työyhteisö toimii parhaiten. Monialaisessa verkostossa toimiminen vaatii hyvää organisointitaitoa ja paineensietokykyä. Emme pane pahaksemme, jos kaiken lisäksi olet sujuvasanainen viestijä, jolla on taito kiteyttää olennainen niin estradilla kuin somessa.

Kuntalaiset toivovat kunnanjohtajan olevan mm. ihmisläheinen, yhteistyökykyinen, hyvät vuorovaikutustaidot omaava talouden osaaja, tiukka ja vaikeisiinkin päätöksiin kykenevä maalaisjärjellä varustettu rohkea tulevaisuuteen katsoja. Kuntalaiset toivovat kunnanjohtajan asuvan Janakkalassa.

Kunnanjohtajan viihtyisä kulmahuone odottaa Sinua. Tarjoamme antoisan tehtävän ja työkavereiksi työhönsä paneutuvan joukon ammattilaisia, joiden kanssa on yhtä helppo keventää tunnelmaa kuin pohtia vakavia.

Faktat virkasuhteesta:
Viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys julkiseen hallintoon ja kokemusta johtamistehtävistä. Virka täytetään toistaiseksi.

Kunnanjohtaja työskentelee kokonaistyöajalla ja kokonaispalkalla. Hakija voi esittää oman palkkatoiveensa. Osana valintaprosessia teetämme soveltuvuusarvioinnin valituille hakijoille. Virkaan valitun kanssa tehdään johtajasopimus. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTESin ja johtajasopimuksen mukaisesti. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemuksen palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan ensisijaisesti kuntarekry.fi -palvelun kautta 16.2.2020 klo 15:een mennessä.

Rekrytoinnin alustava aikataulu:
Haastattelut 5.- 6.3.2020
Soveltuvuustestit vko 11/2020

Johtoryhmän ja puheenjohtajiston tapaamiset sekä kuntalaisten kyselytunti 18.3.2020
Valinta aikaisintaan 20.4.2020

Toivottavasti kiinnostuit!

Tutustu meihin lisää:
tarinoitajanakkalasta.fi
janakkala.fi/perilla
janakkala.fi
@janakkalankunta

Lisätietoja

http://www.janakkala.fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1331249
  • Tehtäväalue: Julkishallinto/järjestöt, Johtotehtävät
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Janakkala
  • Lisätietoja antaa: kunnanvaltuuston puheenjohtaja Merja Taponen, p. 040 559 0529 ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pirjo Alijärvi, p. 046 600 3434 Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@janakkala.fi