Kuljetussuunnittelija
Tietoa tehtävästä
Me Hartwallilla tavoitamme yhdessä asiakkaidemme kanssa koko Suomen, eikä kotimaasta löydy montaa kauppaa ilman Hartwallin juomia. Brändeistämme löytyy rakastettuja juomia klassikko-Jaffasta aitoon harmaaseen. Menestyksemme taustalla on mukana huikeita logistiikan osaajia, jotka huolehtivat tuotteet asiakkaillemme. Nyt haemme juuri sellaista työkaveria, sillä haussa on kuljetussuunnittelija Lahteen.
Kuljetussuunnittelija, tuotanto-toimitusketju, Lahti
Kuljetussuunnittelijana työhösi kuuluu Hartwallin päivittäisten juomatoimitusten suunnittelu sekä kotimaan että ulkomaan kuljetusten osalta. Tehtävässäsi varmistat, että tuotteemme liikkuvat asiakkaillemme oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. Vastaat sinulle määritellyn alueen aikataulun mukaisesta kuljetusten suunnittelusta huolehtien käytössäsi olevien kuljetusresurssien kustannustehokkaasta ja vastuullisesta käytöstä. Kuormien suunnittelun lisäksi tehtäviisi kuuluu myös muita jakelulogistiikan hallintaan liittyviä tehtäviä.
Toimit tiiviissä yhteistyössä Hartwallin asiakaspalvelun ja myynnin, alueesi kuljetusyritysten, jakelu- ja siirtokuljettajien sekä Lahden tuotantolaitoksen keräilyn kanssa. Hyvien vuorovaikutustaitojen lisäksi tehtävässä suoriutuminen edellyttää logistiikan perusasioiden laajaa ymmärrystä ja sujuvaa järjestelmien käyttötaitoa.
Logistiikan osaaja – tule meille töihin!
Toivomme uudelta logistiikkasuunnittelijalta oma-aloitteisuutta, järjestelmällisyyttä ja huolellisuutta. Odotamme sinulta kykyä toimia loogisesti myös paineen alla vaihtelevissa tilanteissa. Tehtävän hoitaminen edellyttää valmiutta työskennellä arki-iltaisin. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja työpisteesi sijaitsee tuotantolaitoksellamme Lahdessa.
Toivomme sinulta:
Kokemusta jakelulogistiikan tehtävistä
Kokemusta toiminnanohjausjärjestelmien käytöstä
Logistiikan tai muun teknisen alan opintoja
Suunnitelmallisuutta, sitoutuneisuutta, oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä
Hyvää suullista ja kirjallista esiintymistaitoa
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Suomen virkistävintä työpaikkaa rakentamassa
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän vahvassa ja tunnetussa bränditalossa, suomalaisten rakastamien juomien parissa. Työskentelemme nautintobisneksessä ja haluamme sen näkyvän kaikessa mitä teemme. Tavoitteemme on olla koko maan virkistävin työpaikka ja teemme kovasti töitä sen eteen.
Meiltä löytyy mahtavat työkaverit ja edutkin ovat kohdillaan: laajan terveyshuollon, monipuolisten harrastusryhmien ja hyvinvointi-, matkailu- ja liikuntaetujen lisäksi saat valita mieleisesi juomakorin joka kuukausi. Lisäksi hartwallilaisia virkistävät erilaiset keikka- urheilu ja festaritapahtumat, joihin on usein lippuja jaossa.
Innostuitko? Mahtavaa!
Lisätietoja tehtävästä antaa 2.9.2024 klo 13–14 ja 9.9.2024 klo 10–11 mahdollinen tuleva esihenkilösi, logistiikan suunnittelupäällikkömme Santeri Sääskilahti 044-4320 283.
Kerro meille itsestäsi ja osaamisestasi palkkatoiveen kera viimeistään 17.9. sähköisellä hakulomakkeellamme. Olethan nopea, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn ja haastattelut jo hakuajan kuluessa!
Tietoa työnantajasta
HARTWALL
Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.
Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa ja lähdevesipullottamo Karijoella. Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Meillä valmistuu esimerkiksi Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lahden Erikois. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa ja tuomme maailmalta satoja laatujuomia viineistä kahviin.
Teemme Suomessa sekä hyviä juomia että hyviä tekoja. Kehitämme tuotantoamme yhä ympäristöystävällisemmäksi, ja Lahdessa juomamme valmistetaan jo täysin hiilineutraalisti. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja tuomme uusia hyvää tekeviä juomia valikoimaamme. Kaiken takana on yli 630 hartwallilaista, joiden hyvinvointi on meille kaikista tärkeintä – janoamme menestystä yhdessä.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/hartwall/0213454-7
- Oy Hartwall Ab Business Controller, Off Trade
- Oy Hartwall Ab Palkanlaskija, osa-aikainen
- Hartwall Oy Channel Development Manager, eCom
Oy Hartwall Ab muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle