(Poistunut julkaisusta)

Kouluttaja Etelä-Suomen alueelle
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.9.2019

Meillä tehdään mielenkiintoisia projekteja ja kestävämpää maailmaa. Haemme nyt

KOULUTTAJA

ylläpitämään ja varmistamaan siivoojien, palveluohjaajien ja esimiesten ammattitaitoa. Kouluttaja siis vastaa siivous- ja tukipalveluiden ammatillisten koulutusten suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä Etelä-Suomen alueella ja vastaa mm. työntekijöiden opastuksesta ja perehdytyksestä tarpeen mukaan. Alueellisten yksiköiden esimiesten ja työntekijöiden lisäksi toimit tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten, tavarantoimittajien sekä muiden kumppaneidemme kanssa. Olet mukana tiiviisti myös kone-, aine- ja välinehankoinnoissa sekä huolehdit omalta osaltasi, että uusien kohteiden aloitukset käynnistyvät sujuvasti ja homma rokkaa. Työskentelyalueenasi voi olla tilanteen niin vaatiessa koko L&T:n toiminta-alue, mutta pääsääntöisesti Lappeenranta - Kotka - Kouvola - Lahti akselilla ja työpisteesi voi sijaita jossain näistä paikkakunnista.

 

Koulunpenkkiä olet kuluttanut siivousteknikon tutkinnon verran ja osaamista olet hankkinut siivouksen saloista. Työskentelet mielelläsi porukalla, mutta olet aikaansaava myös itsenäisesti. Tarvitset myös innostavan ja läpivientivoimaisen työskentelytyylin sekä halua erilaisten ihmisten opastamiseen ja kouluttamiseen. Et pelkää olla esillä ja tarvittaessa puutut rohkeasti asioihin. Englannin kielentaidosta on tässä tehtävässä hyötyä. Työaika ja paikka vaihtelee, joten toivomme joustavuutta sekä matkustusvalmiutta Etelä-Suomen alueella.

 

Tule mukaan kehittämään siivousalaa entistä paremmaksi, meillä pääset siihen aidosti vaikuttamaan.

 

Nyt sitten vaan hakemusta rustaamaan ja sen pääset tekemään alla olevan linkin kautta. Jos kaipailet vielä lisätietoja, voit pirautella 18.9. klo 8 -11 välillä Sinikka Tonterille p. 050 385 6343 Toimi pian hakuaikaa on 30.9. saakka.