(Poistunut julkaisusta)

Koordinaattori, opintoasiat
Aalto-yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.10.2020

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja lähes 400 professoria. Kampuksemme sijaitsee Espoossa.



Haemme Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakouluun


KOORDINAATTORIA oppimispalveluihin

Tarjoamme mielenkiintoisen työn kansainvälistymiseen ja palveluiden digitalisoitumiseen liittyvien työtehtävien parissa, ammattimaisessa oppimispalveluiden tiimissä. Meillä pääset työskentelemään kiinnostavassa akateemisessa yhteisössä, jossa edistämme yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita tieteen ja koulutuksen saralla. Sähkötekniikan korkeakoulu tarjoaa työntekijöilleen hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan sekä mielenkiintoisen kansainvälisen työympäristön.

Tehtäväsi


Perustehtävänäsi on Sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisten yhteistyöohjelmien hallinnolliset tehtävät sekä ohjelmien opiskelijoiden ohjaus ja neuvonta. Ohjelmat ovat käynnistymisvaiheessa, joten koordinaattori osallistuu myös ohjelmien käytäntöjen suunnitteluun ja toteutukseen osana maisterivaiheen opinnoista vastaavaa tiimiä sekä yhteistyössä ohjelmanjohtajien kanssa. Koordinaattori osallistuu myös ohjelmista vastaavien kansainvälisten konsortioiden toimintaan.


Aalto-yliopistossa digitalisoidaan opettajien ja opiskelijoiden palveluita. Kansainvälisten yhteisohjelmien lisäksi tehtävänäsi on tukea näihin liittyvien uusien järjestelmien ja työkalujen käyttöönottoja koko yksikössä. Tehtävät tarkentuvat valittavan henkilön osaamisen mukaan.

Osaamisesi


Tehtävässä menestyäksesi tarvitset hyviä organisointitaitoja, paineensietokykyä, oma-aloitteista työotetta ja joustavia vuorovaikutustaitoja. Tietojärjestelmien kanssa työskentely ja käyttöönottoihin liittyvät tehtävät ovat sinulle mielekkäitä, mutta nautit myös asiakaspalvelusta. Arvostamme aikaisempaa kokemusta korkeakoulutuksen kansainvälisistä asioista ja yhteistyökykyä kansainvälisessä ympäristössä. Tehtävässä pääset hyödyntämään hyvää suomen ja englannin kielen taitojasi. Toivomme, että sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Kiinnostuitko?


Mikäli tehtävä on sinua varten, älä aikaile vaan jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta pikaisesti, viimeistään tiistaina 20.10.2020.

Saat tehtäviisi hyvän perehdytyksen ja tiimin tuen. Työajat ovat joustavat, ja tehtävän palkkaus yliopistojen työehtosopimuksen mukainen.Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian. Tehtävä on määräaikainen ja määräaikaisuus jatkuu vuoden 2023 loppuun.


Lisätietoja tehtävästä antaa Jenni Tulensalo, puh. +358 50 5992438, email. etunimi.sukunimi@aalto.fi. Jenni on tavoitettavissa maanantaisin ja tiistaisin.


 
Sähkötekniikan korkeakoulussa sähkötekniikka, luonnontieteet ja informaatioteknologia punotaan yhteen älykkäiksi järjestelmiksi, jotka säästävät energiaa ja lisäävät hyvinvointia. Kehitämme elämänlaatua parantavia ratkaisuja vanhustenhoidosta avaruusrobotteihin. Yksi vahvuuksistamme on tiivis ja kansainvälinen yhteishenki. Koulussamme on noin 2000 opiskelijaa, joista vuosittain valmistuu noin 50 tohtoria ja noin 250 maisteria. Henkilökuntaa on yli 700, joista professoreita yli 60.

Lue lisää Sähkötekniikan korkeakoulusta https://www.aalto.fi/fi/sahkotekniikan-korkeakoulu