(Poistunut julkaisusta)

Koordinaattori, HAUS Kehittämiskeskus Oy, Helsinki
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.2.2020
HAUS kehittämiskeskus Oy (HAUS) on valtion täysin omistama osakeyhtiö, jonka päätoimialueena on valtionhallinnon koulutus ja kehittäminen. In-house -toimijana HAUS osallistuu aktiivisesti valtionhallinnon kehittämishankkeisiin. HAUSin toimintaan kuuluu myös laaja kansainvälinen liiketoiminta, joka koostuu erityisesti Euroopan unionin rahoittamista Twinning-hankkeista ja ulkoministeriön kumppanuushankkeista. Modernit toimitilat sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa.

Etsimme asiakkaallemme tarkkaa ja huolellista koordinaattoria HAUS kehittämiskeskukseen Yliopistonkadulle Helsinkiin pääasiassa kotimaan koulutus- ja kehittämispalveluiden pariin.

Sinulla on taloushallinnon osaamista ja aikaisempaa kokemusta. Olet oma-aloitteinen ja pystyt toimimaan tehokkaasti nopeatempoisissakin olosuhteissa. Työsi jälki on erinomaista, etkä tingi positiivisesta asenteestasi tai laadusta kiireen keskelläkään. Olet avulias ja osaat työskennellä niin itsenäisesti kuin osana tiimiä. Sinulla on hyvät ICT-taidot, käytät eri järjestelmiä mielelläsi sekä opit uusien käyttöä. Omaat hyvät vuorovaikutustaidot ja olet joustava. Sinulla on halukkuutta myös omien tehtäviesi kehittämiseen. Sinulta löytyy myös tehtävään soveltuva koulutus esimerkiksi merkonomi / tradenomi (amk).

Pääasiallisia työtehtäviäsi ovat esimerkiksi:
- laskutus ja laskutukseen liittyvät muut tehtävät
- palveluiden hallinnointiin liittyvät tehtävät
- hallinnolliset tehtävät
- palveluiden käytännön järjestelyihin liittyvät tehtävät

Valittu henkilö työllistyy StaffPointille aluksi 4 kuukauden vuokratyösuhteeseen, jonka jälkeen on mahdollista tarkastella työsuhteen jatkoa. Työsuhteen toivottu aloitus on Helmikuun alussa 2020.


Edellytämme sinulta

- tradenomin tai merkonomin koulutusta
- taloushallinnon osaamista ja kokemusta vastaavista tehtävistä
- tarkkaa ja huolellista työotetta sekä kykyä käyttää erilaisia järjestelmiä sujuvasti
- erittäin hyvää suomen kielen taitoa
- halukkuutta sitoutua aluksi ainakin 4 kuukaudeksi, jonka jälkeen on mahdollista keskustella työsuhteen jatkosta


Tarjoamme sinulle

- mielenkiintoisen työnkuvan ja työpaikan loistavalla sijainnilla Helsingin keskustassa
- monipuoliset työtehtävät ja ammattitaitoiset kollegat
- miellyttävän työympäristön ja modernit toimitilat


Kiinnostuitko?

Lähetä meille huolellisesti täytetty hakemuksesi oheisen hakulinkin kautta ja liitä mukaan myös CV:si. Aloitamme hakemusten läpikäynnin jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti oikean henkilön löydyttyä.



avainsanat koordinaattori haus helsinki koulutus määräaikainen työpaikka tradenomi merkonomi


Lisätietoja

Linda Kullberg
Rekrytointikonsultti, Toimisto, Contact Center, ICT
StaffPoint Oy || Ruoholahdenkatu 14|| 00180 Helsinki
043 827 0668 || vaihde 030 047 2000
linda.kullberg@staffpoint.fi
www.staffpoint.fi