Kokoaikainen yösiivooja Uuteenkaupunkiin
Lassila&Tikanoja Oyj

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 24.11.2021

Hei sinä reipas YÖKYÖPELI! Etsitkö liikkuvaa työtä, jossa työsi jälki on selkeästi nähtävissä? Nyt sitä on tarjolla, etsimme nimittäin 

   

KOKOAIKAISTA YÖSIIVOOJAA UUTEENKAUPUNKIIN

 

asiakkaamme tuotantotiloihin. Kyseessä on vakituinen ja kokoaikainen työsuhde. Työn touhussa ollaan ma-pe klo. 22.00 - 06.00 (eli viikon viimeinen työvuoro alkaa to klo. 22-00 ja loppuu pe klo. 6.00). Palkkaus määräytyy kiinteistöpalvelualan TES PL 2 mukaan, euroissa siis 11,02 €/h + tes:n mukaiset ilta- ja yölisät. Yösiivousurakka on pandemiatilanteen vuoksi tilattu, joten on mahdollista, että tulevaisuudessa siirryt aamu- tai iltatyöhön. 

 

Millainen tyyppi tässä tehtävässä pärjää? Tehtävässä pärjää henkilö, joka omaa positiivisen asenteen siivoustyötä kohtaan. Lisäksi on merkittävän tärkeää, että omaat hyvän fyysisen kunnon, sillä työ on fyysisesti vaativaa. Lisäksi sitoutuminen korkeaan laatuun on tärkeää. Tässä tiimissä asenne ratkaisee kaikista eniten. Vaikka arvostammekin aiempaa kokemusta alalta, perehdytämme innolla myös untuvikot työtehtäviin. Tehtävään vaaditaan jonkin tason suomen kielen osaamista ja työturvallisuuskortti on eduksi. 

 

Henkilökuntamme nauttii huikeista eduista, kuten edullisista kuntosaleista, hyvinvointipalveluista sekä pääset osaksi sairauskassaa. Perehdytämme sinut hyvin tehtäviisi ja luotsaamme uralla eteenpäin omien tavoitteidesi puitteissa. Ala vie helposti mennessään, mikäli on kiinnostusta edetä vaativampiinkin tehtäviin. Mikäli sinua kiinnostaa kuulla lisää siivoustyöstä L&T:llä, pääset lukemaan siitä lisää täältä https://www.lt.fi/fi/tyonhakijat/lt-tyonantajana/siivoustyo.   
 

Kuulostiko hyvältä? Pistä hakemusta tulemaan! Lisätietoja tehtävistämme saat sähköpostitse: rekry(at)lassila-tikanoja.fi. Lisääthän viestiisi viisinumeroisen ID-numeron, näin löydämme nopeasti mistä työpaikasta kaipaat lisätietoja. Huomaathan, että emme käsittele työhakemuksia sähköpostitse. 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1528982
  • Tehtäväalue: Kiinteistöpalvelu ja puhtaanapito
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 12.12.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Rekry L&T
  • Puhelin: 010 636 111
  • Sijainti: Uusikaupunki