(Poistunut julkaisusta)

Kokki Pitäjänmäen Osuusruokalaan
Pitäjänmäen Osuusruokala

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.9.2019

Pitäjänmäen Osuusruokalan perustamiskokous pidettiin 25.10.1939. Ruokalan toiminnan käynnisti osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja ja perustajajäsen Kaarlo Huhmar-Salo. Sodan runtelemassa Suomessa kaikki oli kortilla. Elintarvikkeista oli huutava pula, mikä vaikutti suuresti ihmisten hyvinvointiin ja työntekoon. Pitäjänmäen Osuusruokalan toiminta oli tuohon aikaan ainutlaatuista Helsingissä. Strömbergin tehtaan johto ymmärsi varhain, että tie hyvään työhön käy ruokalan kautta. Johto antoi työntekijöille tarvittavat tilat ja auttoi heitä ruokalatoiminnan käynnistämisessä. Näin haluttiin varmistaa, että työntekijät jaksaisivat ja viihtyisivät työssään.

Pitäjänmäen Osuusruokala on perustamisestaan lähtien toiminut osuuskuntana. Tämä yritysmuoto on mahdollistanut keittiön toiminnan niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, vuosikymmenestä toiseen. Nykyään Pitäjänmäen Osuusruokalan omistavat ABB:n palveluksessa olevat noin 2000 Osuuskunnan jäsentä. Ruokala tunnetaan nimellä POR.

Nyt olisi tarve ammattitaitoiselle kokille tai vuoromestarille Pitäjänmäkeen ABB:n lounasravintolaan. Hallitset lounasruokien valmistuksen, työnkierto ei ole sinulle vieraskäsite vaan pystyt ja nautit myös asiakkaiden kanssa työskentelystä. Edustusruokien teko ei myöskään ole sinulle vierasta vaan mieluisaa vaihtelua. Työaika sijoittuu arkisin klo 5.00-18.00 välille.