Kokenut projektipäällikkö/asiantuntija siltojen korjaussuunnitteluun, Kuopio, Tampere tai Vantaa
Destia

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 23.11.2020

Haluatko liittyä joukkoomme suunnittelemaan huomisen infraa?

Haemme nyt kokenutta korjaussuunnittelijaa siltasuunnitteluyksikköön.

Mitä tarjoamme

Destia kasvattaa itsestään strategian mukaisesti vahvempaa kaupunkikehittäjää muuttuvassa ja entistä vaativammassa toimintaympäristössä. Tässä kasvumatkassa tarvitsemme mukaan joukkoomme kokeneita asiantuntijoita, jotka saavat toteuttaa omalla aktiivisella toiminnallaan uudenaikaisia toimintatapoja sekä korostaa kestävän kehityksen merkitystä eri suunnitteluhankkeissa.

Destia on yksi harvoista yrityksistä, missä koko infran kenttä ja elinkaari löytyvät saman katon alta. Eli Destiasta löytyy suunnittelun lisäksi, myös hankekehitys, urakointi ja kunnossapito. Suunnittelussa mietitäänkin usein varsinkin haastavimmissa paikoissa optimaalisin ratkaisu yhdessä urakoinnin kanssa, jolloin suunnittelussa tulee huomioitua, myös rakenteiden toteutettavuus. Tämän lisäksi suunnittelijan kynnys käydä työmaalla on tehty hyvin pieneksi, joka helpottaa suunnittelutyön tekemistä ja tuo mukavan piristyksen arjen toimistotyölle.

Projektipäällikkönä pääset hyödyntämään ja kehittämään osaamistasi ainutlaatuisen monipuolisessa toimintaympäristössä, jossa Destia työllistää 170 asiantuntijaa omissa kehitys- ja rakennushankkeissa, valtion ja kuntien konsulttitoimeksiannoissa sekä allianssiryhmittymissä, joista esimerkkinä on juuri alkanut Kalasatamasta Pasilaan -hanke.

Tehtävänäsi on toimia projektipäällikkönä Destian siltakorjaushankkeissa, joissa määritetään muun muassa sillan optimaalisen käyttöiän edellyttämät oikea-aikaiset korjaustoimenpiteet, jotta silta täyttää sille asetetut turvallisuudelle ja ulkonäölle asetetut vaatimukset. Toimit tiiviisti asiakasrajapinnassa tuottaen asiakkaillesi lisäarvoa asiantuntemuksellasi ja teet tiivistä yhteistyötä Destian eri liiketoimintaryhmien kanssa. Lähimpinä kollegoinasi sinulla on seitsemän kovan luokan asiantuntijaa, joita kuvaa hyvin tarkka ja tunnollinen ote työhön mutta välittävä ja tiivis yhteishenki yli toimipisterajojen. Olet myös yhdessä asiantuntijoidemme kanssa kehittämässä infra alalla edistyksellisempää kaupunkeihin keskittyvää liikenneturvallista ja kestävää liikkumista meille kaikille infran käyttäjille.

Destian siltasuunnitteluyksikössä pääset aidosti vaikuttamaan oman työsi sisältöön ja lopullinen tehtävän sisältö määritellään tarkemmin sinun oman erityisosaamisesi ja uratoiveidesi perusteella. Koska Destia on siellä missä sinäkin, voit valita toimipisteesi muutamasta vaihtoehdosta (Kuopio, Tampere tai Vantaa). Työsuhde on vakituinen ja työt on mahdollista aloittaa heti sopimuksen mukaan.

Odotamme sinulta

Rakennamme Destian menestyksen yrityskulttuurin ja ihmisten varaan ja siksi odotamme, että olet halukas sitoutumaan yhteisiin arvoihimmerehdisti, yhdessä, uudistuen ja menestyen. Toivomme sinulta vähintään muutaman vuoden soveltuvaa työkokemusta sekä hyvää rakenteiden ja korjausmateriaalien tuntemusta, jotta tuotteiden sopivuus ja ominaisuudet tulevat huomioitua. Insinöörikoulutuksesi (AMK tai DI) antavat tehtävään tarvittavaa osaamista. Tueksesi tehtävän ansiokkaaseen hoitamiseen saat koko Destian osaavan henkilöstön.

Eduksi katsomme, että sinulla tehtävään soveltuva FISE pätevyys/pätevyyksiä tai valmius hakea niitä sekä pitkäaikainen työkokemus taitorakenteiden, kuten siltojen uudis- ja korjaussuunnittelusta. Myös siltojen tarkastajanpätevyys ja tietomallintamisen taitaminen katsotaan eduksi.

Työssä sinun ei tarvitse olla yksin, mutta tarvitset siihen itsenäisen työskentelyotteen. Olet selkeä ja johdonmukainen viestinnässäsi ja koet pitkäjänteisessä yhteistyössä olevan voimaa.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä ja Destialla työskentelystä antaa mielellään rekrytoiva esimies ja yksikön päällikkö Tuomas Lehtinen, 040 767 9984 tai tuomas.lehtinen@destia.fi.

Hakeminen

Hae tehtävää klikkaamalla työpaikkailmoituksen lopussa Hae tähän työpaikkaan. Hakeminen on tehty helpoksi; CV, nimi ja sähköposti riittää - toki mielellämme kuulisimme myös hakemustekstin muodossa, miksi tämä työ olisi sinulle mieluinen seuraava askel urallasi. Teemme valintoja sitä mukaa kun sopivia henkilöitä löytyy, joten älä jää miettimään liian pitkäksi aikaa!


Työsuhde-edut

  • Lounas-, liikunta- hammashoito-, hieronta- ja kulttuurietu (epassi)
  • Puhelinetu
  • Kattava työterveyshuolto
  • Henkilöstöetuohjelma
  • Sairaan lapsen hoitopalvelut

Ota yhteyttä:

Puhelin: 020 444 11
Sijainti: 41750 Suomi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1394165
  • Tehtäväalue: Rakennusala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Kuopio, Tampere Tai Vantaa