(Poistunut julkaisusta)

Kohdepäällikkö
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.3.2019

Haemme Pääkaupunkiseudun alueelle energistä kohdepäällikköä huolehtimaan ja tukemaan asiakastamme sen kokonaisylläpitoon liittyvissä asioissa. Käytännössä tulet vastaamaan ylläpidon toteutumisesta kokonaisuudessaan ja seuraamaan aktiivisesti toimintaa kuukausitasolla, sekä vastaat ylläpidon toteutumisesta kokonaispalvelussa. Tavoitteenasi on kehittää ja kasvattaa asiakkuutta entistä tehokkaammaksi, sekä L&T:n että asiakkaan näkökulmasta. Lisäksi sinulla on vahva rooli työturvallisuus asioissa ja osallistut laadunvalvontaan aktiivisesti yhdessä asiakkaan kanssa. Tarkistat myös laskutuksen oikeellisuuden kuukausittain ja raportoit oman esimiehen lisäksi asiakkuusjohtajalle.
 
Tehtävässä tärkeää on tunnistaa L&T:n toimialojen välinen yhteistyö ja yhdessä heidän kanssaan kehittää toimintaa tehokkaammaksi. Odotamme valitulta henkilöltä:

- Vahvaa kokemusta ylläpidon kokonaisvaltaisesta johtamisesta sekä eri palveluiden tunnistamisesta.

- Tekninen tausta katsotaan ehdottomasti eduksi, mutta ei ole välttämätön edellytys.

- Työn kannalta tärkeää on asiakaspalveluhenkisyys, hyvät vuorovaikutustaidot sekä päivittäinen johtaminen asiakkaan kohteessa.
 
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän kiinteistöpalveluiden organisaatiossa. Työpisteesi sijaitsee asiakkaan toimipisteessä Vantaalla, mutta tulet tekemään myös kentällä tapahtuvaa työtä. Hae paikkaa nettisivujemme kautta mahdollisimman pian. Ilmoitathan hakemuksessasi myös palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä saat arkisin klo 9-10 Tomi Strandilta (yksikönpäällikkö), p. 050-3853834