Kirjanpitokeskuksen yksikönpäällikkö
Realia Isännöinti Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.10.2018

Haemme Tampereella sijaitsevaan kirjanpitokeskukseemme

YKSIKÖNPÄÄLLIKKÖÄ

Tehtävässä vastaat Tampereella sijaitsevan kirjanpitokeskuksemme toiminnasta ja toimit noin kymmenen kirjanpitäjän esimiehenä. Huolehdit siitä, että kirjanpitokeskuksessa työskennellään lakien, yhtiön toimintamallien ja ohjeistusten mukaisesti sekä osallistut aktiivisesti toimintatapojen kehittämiseen. Vastaat toimiston tavoitteiden saavuttamisesta, toimit aktiivisena kasvun hakijana, verkoston rakentajana ja asiakaslupausten varmistajana.

Toimit esimiestehtäväsi lisäksi myös nimettyjen kohteiden kirjanpitäjänä, vastaat yksikön toimialueen konserniraportoinnista sekä laskutuksesta. Toimit yhteistyössä konsernin muiden kirjanpitokeskusten yksikönpäälliköiden kanssa vastaten yhteisten toimintamallien mukaisista työskentelytavoista. Raportoit tehtävässä aluejohtajalle.

Sinulla on tehtävään soveltuva koulutustausta, sekä työkokemusta taloushallinnon parista useamman vuoden ajalta. Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa kiinteistöalan kirjanpidon ja taloushallinnon osaamista sekä aiempaa kokemusta esimiestyöstä. Kiinteistöalan arvonlisäveron asiantuntemus on edellytys tehtävään valitsemiselle.

Tehtävässä tarvitaan lisäksi erinomaista organisointikykyä, muutosvalmiutta, suunnitelmallista ja ennakoivaa työskentelytapaa sekä yhteistyökykyä ja halua sekä ajantasaisia it-valmiuksia. Kokemus Domus- ja Tampuuri-ohjelmistoista katsotaan hakijalle eduksi.

Tarjoamme monipuolisen ja itsenäisen tehtävänkuvan kiinteistöjohtamisen näköalapaikalla Suomen suurimmassa isännöintiyrityksessä. Perehdytämme Sinut tehtäviisi ja tarjoamme koulutusta tarpeesi mukaan sekä ison talon henkilöstöedut.

Kiinnostuitko? Jos koet olevasi sopiva lisäys joukkomme, hae tehtävää mahdollisimman pian, viimeistään 26.10.2018 mennessä osoitteessa https://www.sympahr.net/public/pq.aspx?7789f1e2. Lisätietoja tehtävästä antaa aluejohtaja Mikko Niskanen p. 050 0514 539 tai mikko.niskanen@realia.fi.

 

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1192256
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere