(Poistunut julkaisusta)

Kirjanpitäjä
Accountor

Alkuperäinen julkaisupäivä 17.9.2020

Sinä huikea kirjanpidon taitaja, tule mukaan loistavaan ja kannustavaan a+-tiimiimme!

Me Accountorilla olemme edelläkävijöitä. Uteliaisuus, kasvu ja kehittyminen kirittävät meitä, sillä haluamme olla askeleen edellä. Accountorin avoin ja joustava työympäristö on paikka, jossa uusille ideoille on aina tilaa kehittyä. Juuri siksi olemme a+-luokan työpaikka.


Etsimme Lahden, edelleen kasvavaan toimipisteeseemme, energistä ja osaavaa taloushallinnon ammattilaista.

Kirjanpitäjänämme hoidat asiakkaidemme taloushallintoa itsenäisesti ja innokkaasti. Työnkuvasi tarkentuu aikaisemman osaamisesi ja kehittymishalusi mukaan. Tiimeissämme on myös erittäin kokeneita asiantuntijoita, jotka ovat aina tarpeen vaatiessa tukena työssäsi.

Pidämme tärkeänä aktiivista ja konsultoivaa vuorovaikutusta, sillä haluamme auttaa asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan tarjoten heille aina parasta mahdollista palvelua.Käytettävissäsi on myös runsas koulutustarjontamme, joka auttaa sinua kehittämään omaa osaamistasi.


Toivomme, että olet,

  • Kirjanpidon ja tilinpäätösten osaaja
  • Innostunut taloushallinnon alasta sekä halukas oppimaan uutta ja osallistumaan aktiivisesti muutokseen kohti sähköisempää taloushallintoa
  • Rohkea asiakaslähtöinen ammattilainen, jolla on intoa, iloa ja halua täyttää asiakaslupauksemme: ”aina ajallaan ja oikein”, ”asiantuntija lähellä sinua” ja ”aloitteellista asiakaspalvelua”
  • Suorittanut kaupallisen koulutuksen, esim. merkonomi/tradenomi

Kokemus Procountor -ohjelmasta, englannin kielen taito sekä KLT-tutkinto katsotaan eduksi.
Arvostamme innostunutta ”can do”- asennetta, halua oppia ja omaksua uutta sekä kykyä haastaa totuttuja näkemyksiä uusien näkökulmien löytymiseksi.


Mitä tarjoamme sinulle?

  • Joustavan työajan, joka mahdollistaa toimivan arjen sekä työn ja vapaa-ajan tasapainon
  • Lounasedun, virikesetelit ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Haluamme huolehtia hyvinvoinnistasi työssä ja vapaa-ajalla
  • Lähiesimiehen ja tiimin tuen työhösi sekä konsernimme kattavan asiantuntijakaartin
  • Tiimirahan, jolla järjestämme toimistoissa mukavaa yhteistä tekemistä ja pidämme yllä yhteishenkeä
  • Kaikille työntekijöillemme yhtäläiset ja monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Tuemme osaamisesi kehittämistä
  • KLT-tutkinnon suoritusmahdollisuuden, jos sinulla ei sitä jo ole
  • Kannustamme sinua hyödyntämään talon sisäisiä uramahdollisuuksia oman kiinnostuksesi mukaisesti avaamalla kaikki paikat hakuun sisäisesti

Meillä on alan parhaat työvälineet ja mielekäs sekä innostava työympäristö, joka näkyy myös henkilöstössämme. Henkilöstötutkimustemme mukaan työpaikallamme on ystävällinen ilmapiiri ja hyvä yhteishenki. Tiimeissä tuemme toisiamme – suuren yrityksen etuna on, että osaamista ja apua kiperiinkin kysymyksiin löytyy aina.

Näin haet tehtävää

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi mahdollisimman pian, viimeistään 30.9.2020.
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimiesimies Sanni Juvonen 040 504 5704