(Poistunut julkaisusta)

Kiinteistöpäällikkö
Suomen Erillisverkot -konserni

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.3.2019

Etsimme henkilöä johtamaan toimi- ja tuotantotilojen hallinto-, käyttö- ja ylläpitotoimintaa. Lisäksi työssäsi osallistut korkeaa turvallisuustasoa edellyttävien toimi- ja laitetilainvestointien rakennuttamiseen. Tehtävä sijoittuu tytäryhtiö Leijonaverkot Oy:öön.

Edellytämme sinulta kokemusta toimitilahallinnosta, vaativien taloteknisten järjestelmien käyttö- ja ylläpitotoiminnan johtamisesta, palvelujen hankinnasta ja toiminnan kehittämisestä vastaavissa kohteissa. ICT-alan tuntemus on eduksi.

Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen koulutus ja vahva työkokemus edellä mainittujen tehtävien parissa. Käytät sujuvasti tavallisimpia toimisto-ohjelmistoja sekä sähköisiä ylläpidon johtamisen järjestelmiä.

Sinulla on hyvät ryhmätyöskentely- ja neuvottelutaidot, ja verkostoituminen on sinulle luontaista. Työskentelyotteeltasi olet oma-aloitteinen. Tartut innostuneesti uusiin asioihin ja viet tehtäväsi määrätietoisesti loppuun.

Toimipaikkasi on ensisijaisesti Espoossa tai Jyväskylässä. Työkohteet sijaitsevat eripuolilla maata, joten työn hoitaminen edellyttää matkustusvalmiutta.

Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään tarvittaessa henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja laajan vastuualueen, asiantuntevan työyhteisön, nykyaikaiset työvälineet sekä viihtyisän työympäristön vakavaraisessa ja kehittyvässä konsernissa.

Täytä hakulomake osoitteessa www.personnel.fi ja liitä mukaan vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen sekä ansioluettelosi 18.4.2019 mennessä. Lisätietoja tehtävästä osoitteesta rekry@erillisverkot.fi.