Kiinteistönhoitajia
Personalhuset

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.9.2018

Etsitkö töitä opiskelujen tai muun elämän oheen? Viihdytkö kiinteistöjen ylläpitotehtävissä sekä ulkoaluetyössä? Tervetuloa töihin Personalhusetille!

Haemme nyt KIINTEISTÖNHOITAJIA Pietarsaareen ja lähialueille.

Asiakkaamme toimivat kiinteistöpalvelualalla. Heillä on tarjolla vaihtelevasti erilaisia kiinteistönhuollon töitä Pietarsaaressa. Kiinteistönhoitajana olet Personalhusetin työntekijä: meillä voit tehdä töitä elämäntilanteesi mukaan.

Kiinteistönhoitajana tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi lehtien puhaltamista syksyllä sekä hiekoittamista ja käsilumitöitä talvella. Työtehtävät voivat sisältää myös roskakierroksia sekä pieniä huoltotöitä. Työajat ovat pääsääntöisesti arkisin klo 7–15 välillä, mutta työtunteja voi olla tarjolla myös iltaisin ja viikonloppuisin. Personalhusetilla voi tehdä töitä joko koko- tai osa-aikaisesti. Me ajattelemme, että työssä kuin työssä on kyse pohjimmiltaan asiakaspalvelusta. Ehkäpä sinullekin asiakaspalvelu on lähellä sydäntä?

Mitä sitten odotamme työntekijöiltämme? Tärkeintä on, että suhtaudut työhön innokkaasti ja haluat tehdä parhaasi. Aikaisemmasta työkokemuksesta tai työhön sopivasta koulutuksesta on toki hyötyä. Ajokortti, oma auto ja työturvallisuuskortti katsotaan myös eduksi. Asiakaspalvelutilanteissa tarvitset sujuvaa suomen tai ruotsin kielen taitoa.

Tarjoamme mahdollisuuden tutustua kiinteistöpalveluiden maailmaan ja kartuttaa samalla arvokasta työkokemusta. Haluamme olla sinulle hyvä vaihtoehto sovittaa yhteen esimerkiksi työ, opiskelu ja vapaa-aika.

Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi oheisen linkin kautta mahdollisimman pian. Voit liittää mukaan CV:si. Meitä kiinnostavat myös tulevaisuuden suunnitelmasi, joten kerrothan niistäkin! Toimi kuitenkin nopeasti, sillä hakemuksia käsitellään jo hakuajalla. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

Tiesitkö, että meillä on tarjolla hyvää työtä? - www.hyvää-työtä.fi

Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista - @personalhusetvaasa


Personalhuset on yksi suurimmista pohjoismaisista henkilöstöalan toimijoista. Kaiken toimintamme sydämessä on välittäminen: autamme rakentamaan menestystarinoita ja olemme aidosti läsnä. Kattavat työntekijäprofiilit sekä työssä tarvittavien taitojen arviointi varmistavat, että oikea osaaja ja oikea työ kohtaavat. Me Personalhusetilla teemme arjesta sujuvaa ja lunastamme lupaukset joka kerta. www.personalhuset.fi

Työhyvinvointi, työturvallisuus ja työtyytyväisyyden lisääminen ovat meille erittäin tärkeitä. Personalhuset Staffing Group on Henkilöstöpalvelualojen liiton jäsen ja auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. Se osoittaa asiakkaillemme ja työntekijöillemme, että olemme vastuullinen ja luotettava yhteistyökumppani. www.hpl.fi/auktorisointi

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1187188
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 31.10.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Pietarsaari