Kiinteistönhoitaja Kemi-Tornion alueelle
Coor

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.12.2019
Etsimme nyt Kemi-Tornion alueelle
 
KIINTEISTÖNHOITAJA
 
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle työpaikan missä pääset vaikuttamaan työpäiviesi sisältöön ja työnkuvasi kehittämiseen. Kilpailukykyinen palkka on osa pakettia ja työ on kokoaikainen ja vakituinen viikkotuntien ollessa 37,5h. Työt ovat arkisin 7-15 ja tehtäviin kuuluu myös päivystystä ja työkohteesi ovat Kemi-Tornio alueella. Aloitus tehtävässä on maaliskuun 2020 alussa.
Meille on tärkeää, että voimme tarjota kaikille miellyttävän ja turvallisen työympäristön, reilut työehdot, työssä tarvittavan tuen sekä mahdollisuuksia kehittää itseään. Haluamme, että henkilöstömme viihtyy työssään. Kehitämme jatkuvasti omia toimintatapojamme, jotta jokaisella työntekijällä olisi hyvä olla töissä. Todisteena työstämme työturvallisuuden eteen olemme juuri saaneet ensimmäisenä pohjoismaisena suuryrityksenä ISO 45001 –standardin mukaisen sertifikaatin. Standardi keskittyy työterveyden ja työturvallisuuden johtamiseen. 
 
Tehtäväsi
Tehtävänäsi on vastata liikekiinteistöjen päivittäisestä kiinteistöhuollosta. Pääset hyödyntämään omaa osaamistasi viihtyisässä ilmapiirissä ja hyvin johdetussa tiimissä. Toimit kokonaisvaltaisesti kiinteistöjen ylläpito-, huolto- ja korjaustehtävissä niin sisä- kuin ulkotöissä. Saat käyttöösi nykyaikaiset työvälineet, joiden parissa työnteko on sekä mukavaa että tehokasta. 
 
Mitä odotamme sinulta?
Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja aiempaa kokemusta teknisistä kiinteistöhuoltotehtävistä. Olet luonteeltasi yhteistyökykyinen ja asiakaspalveluhenkinen. Osaat priorisoida asioita ja viihdyt työssä, jossa tarvitset itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta. Erinomainen kirjallinen suomen kielen taito on tarpeen koska kohteissa on käytössä sähköinen huoltokirja. Ratin taakse pitää pystyä hyppäämään ja B-ajokortti, sekä työturvallisuuskortti ovat  edellytyksenä tehtävään valittavalla henkilöllä.  Lisäksi toivomme, että olet toimeen tarttuvaa sorttia ja kanssasi on kiva tehdä töitä.
 
Kiinnostuitko?
Kuulostaako tämä sinulle passelilta paikalta? Hae tehtävään viimeistään 26.1.2020 mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten jos kiinnostuit tehtävästä, hae paikkaa jo tänään täyttämällä hakulomake.   
 
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin kello 7-15  palvelupäällikkö Ilpo Isomäki p. 040 301 3606.
 
Voit käydä tutustumassa meihin coorilaisiin ja arkeemme myös Instagramissa (coor_suomi) ja Facebookissa (Coor Suomi).

 

Coorissa työskentelee eri-ikäisiä sekä kulttuuri- ja koulutustaustaltaan erilaisia ihmisiä, jotka toimivat eri työtehtävissä ja eri asiakkuuksissa. Eroista huolimatta meitä yhdistää vahva asiakaspalvelukulttuuri ja yhdessä tekemisen meininki. Työskentelemme monipuolisissa kiinteistöpalvelualan tehtävissä toimistoissa, oppilaitoksissa, hotelleissa, teollisuuslaitoksissa ja monissa muissa kohteissa eri puolella Suomea. Suomessa meitä coorilaisia työskentelee noin 1 200 henkilöä. Lue lisää osoitteesta www.coor.fi/rekrytointi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot