Kiinteistökirjanpitäjä (Turku)
Click Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.8.2019

Varsinais-Suomen Isännöintitalo Oy on tarjonnut kokonaisvaltaista isännöintipalvelua jo yli 50 vuoden ajan. Yrityksemme juuret ulottuvat aina vuoteen 1965 saakka, jolloin perustettiin isännöintitoimi silloisen Turun Tilikeskus Oy:n yhteyteen. Toiminnan kasvaessa perustettiin sittemmin V-S Isännöintitalo Oy 1990- luvun loppupuolella. Toimistomme on ISA auktorisoitu ja DNV laatustandardien mukaisesti auditoitu.

Toimistoissamme työskentelee noin 45 kiinteistöalan ammattilaista, joiden hoidossa on lähes 400 erimuotoista taloyhtiökohdetta Turun talousalueella. Toimistomme tuottaa itse kaikki kiinteistöjen hallintoon liittyvät palvelut. Jatkuvan koulutuksen sekä pitkän kokemuksemme ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaan palvelun ja olemmekin Varsinais-Suomen alueen johtava paikallinen toimija.

Etsimme nyt kiinteistökirjanpitäjää vakituiseen työsuhteeseen.

Tehtävässä hoidat itsenäisesti kuukausikirjanpidot sisältäen reskontrat ja tilinpäätökset. Tämän lisäksi vastaat myös käyttökorvauslaskelmista sekä lainaosuuslaskelmista. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi palvelet yhtiöiden asukkaita erilaisissa asumiseen liittyvissä asioissa.

Toivomme hakijoilta aiempaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä, sekä tehtävään soveltuvaa koulutusta. Arvostamme toimialatuntemusta sekä aitoa kiinnostusta alaa kohtaan. Tehtävässä pärjää motivoitunut ja asiakaspalveluhenkinen tiimipelaaja.

Tarjoamme vakituisen työsuhteen vakaassa ja hyvämaineisessa yrityksessä. Työnkuvasi tulee olemaan monipuolinen ja työnantajasi tukee ammatillista kasvuasi mahdollistamalla esimerkiksi ammattitaitoasi syventävät koulutukset.

Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä ja työt alkavat sopimuksen mukaan. Hae tehtävää lähettämällä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo palkkatoiveineen sähköpostilla Click Henkilöstöpalveluiden aluejohtaja Heikki Huotarille 1.9.2019 mennessä. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Hakemukset otsikolla "Kiinteistökirjanpitäjä". Lisätietoa tehtävästä antaa Heikki Huotari p. 050 411 0347.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1290531
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Turku