Kiinteistöjohtaja
Hämeenlinnan seurakuntayhtymä, KiinteistötoimiTietoa tehtävästä
Hämeenlinnan seurakuntayhtymän kiinteistötoimi vastaa rakennushankkeista, ylläpito- ja korjauspalveluista, vahtimestaripalveluista sekä keittiötoimesta. Kiinteistötoimella työskentelee 27 viranhaltijaa ja työntekijää ja sillä on hallinnassaan mm. 8 kirkkoa, 9 seurakuntataloa, 6 kappelia, 3 leirikeskusta, sekä muita rakennuksia ja asunto-osakkeita. Lisäksi seurakuntayhtymä omistaa yli 955 hehtaaria metsää sekä maa-alueita, joita kiinteistötoimi hallinnoi. Uudis- ja korjausrakentamishankkeiden kasvaessa haemme joukkoomme KIINTEISTÖJOHTAJAA vakituiseen virkaan 1.3.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Kiinteistöjohtajana vastaat kokonaisvaltaisesti seurakuntayhtymän kiinteistötoimen kokonaisuuden johtamisesta, kehittämisestä ja valvonnasta. Vastaat mm. investoinneista ja korjausrakentamishankkeista, kiinteistötoimen talousarvion valmistelusta ja seurannasta, toimintasuunnitelman ja -kertomuksen laatimisesta sekä kiinteistötoimen asioiden valmistelusta ja esittelystä luottamuselimille. Toimit myös esihenkilönä usealle päällikkötason henkilölle. Vuoden 2024 aikana päivitettävän seurakuntayhtymän kiinteistöstrategian toteuttaminen kuuluu olennaisena osana tehtävänkuvaasi ja pääset tuomaan oman asiantuntijuutesi kiinteistöstrategian valmisteluun.
Edellytämme sinulta vahvaa johto- ja esihenkilökokemusta mieluiten moniammatillisesta organisaatiosta ja esihenkilöiden johtamisesta. Lisäksi edellytämme hyvää rakennus- ja kiinteistöalan osaamista, uudis- ja korjausrakentamishankkeiden läpiviemistaitoa, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja paineensietokykyä. Toivomme sinun olevan aktiivinen, asioita eteenpäin vievä kehittäjä. Kelpoisuusehtona virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esimerkiksi diplomi-insinööri) tai työkokemuksen kautta kertynyt vastaava osaaminen. Viran hoitaminen vaatii ajoittain oman auton käyttöä ja osallistumista iltakokouksiin.
Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän, jossa pääset aidosti vaikuttamaan alueellisesti tärkeän organisaation kehittämiseen ja merkittävien hankkeiden toteuttamiseen. Pääset työskentelemään monipuolisten työtehtävien parissa kannustavassa ja mukavassa työympäristössä. Tarjoamme myös laajan työterveyshuollon, lounasedun, liikuntaetuja ja joustavan etätyömahdollisuuden.
Virkaan valitun tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja hänen tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Viran palkkaus määräytyy kirkon virka- ja työehtosopimuksen hinnoitteluryhmän 701 (4 733e-5368 euroa riippuen valittavan henkilön kokemuksesta). Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakijan tulee kutsuttaessa varautua haastatteluun 21.-22.12. Pyydämme ilmoittamaan hakemuksessa, jos et pääse osallistumaan kyseisinä päivinä. Osalle hakijoista voidaan haastattelun jälkeen järjestää soveltuvuustesti.
Hakuaika päättyy 17.12.2023. Haku tapahtuu sähköisesti KirkkoRekry-palvelun kautta.
Lisätiedot: vt. talous- ja hallintojohtaja Virpi Hernesaho p. 0408049401
Virpi Hernesaho, p. 0408049401
Tietoa työnantajasta
Hämeenlinnan seurakuntayhtymä perustettiin vuonna 2009 Hämeenlinnan kaupungin kuntaliitoksen myötä. Yhtymään kuuluvat Hauhon, Hämeenlinna-Vanajan ja Lammin seurakunnat. Tuuloksen seurakunta yhdistyi Lammin seurakuntaan vuoden 2019 alussa ja toimii nyt Lammin alueseurakuntana. Kalvolan seurakunta yhdistyi Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan vuoden 2023 alusta.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/hameenlinnan-seurakuntayhtyma/1788883-5
Lue lisää työnantajasta
Hämeenlinnan seurakuntayhtymä, Kiinteistötoimi muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle