Kiinteistöhallinnon asiantuntija
St1 Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 23.6.2021

St1 on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1250 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on 980 henkilöä. www.st1.com

Etsimme nyt energia-alan innovatiiviselle suunnannäyttäjälle St1:lle ammattitaitoista ja hyvillä vuorovaikutustaidoilla varustettua KIINTEISTÖHALLINNON ASIANTUNTIJAA vakituiseen työsuhteeseen.

Kiinteistöhallinnon asiantuntijana työskentelet osana Retail-yksikköä, joka koostuu useammasta tiimistä. Kiinteistöhallinnon tiimissä työskennellessäsi toimit St1 ja Shell jakeluasemaverkoston päivittäisen vuokrasopimushallinnon parissa, seuraat jakeluasemaverkostoon vaikuttavia kaavoitus- ja infrahankkeita sekä vastaat osaltasi uusien liikepaikkojen hankinnasta. Käytössämme on Fatman Frame kiinteistö- ja sopimushallinnan sovellus.

Päivittäisiin työtehtäviisi kuuluu muun muassa omien kiinteistöjen sekä vuokrattujen kohteiden hallinnointiin liittyvät tehtävät sekä rakennusten ulosvuokraussopimukset. Lisäksi vastaat päivittäisistä kiinteistöhallinnon tehtävistä kuten esimerkiksi yhteydenpidosta vuokralaisiin ja viranomaisiin. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi:

• vastaat sopimusten ajallisesta ja sisällöllisestä uusimisesta sekä irtisanomisesta yhdessä kiinteistöpäällikön kanssa

• kaavoituksen ja yhdyskuntarakenteiden muutosten ja prosessien seuranta ja niiden vaikutusten arviointi jakeluasemaverkostoon

• kiinteistökauppojen valmistelu

• kiinteistöveroasiat

• seuraat ja raportoit kiinteistöhallinnon keskeiset tunnusluvut

• seuraat alan lainsäädäntöä sekä sovellat sitä käytäntöön

Saatat olla etsimämme henkilö, jos sinulta löytyy:

• tekninen peruskoulutus (esim. insinööri)

• aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisesta tehtävästä

• kiinteistöalan ymmärrystä ja kokemusta

• sopimusosaamista

• hyvät sosiaaliset- ja neuvottelutaidot

• oma-aloitteista työskentelyotetta, hyviä tiimityöskentelytaitoja ja halua kehittyä ammatillisesti

• perus IT-taitoja (esim. MS Office -ohjelmat, Fatman Frame) ja hyvää kykyä omaksua uusia järjestelmiä

• sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielen osaaminen on plussaa

Tarjoamme sinulle:

• mukavat kollegat sekä innostavan työyhteisön, jossa on mukava tehdä töitä

• vaihtelevan, haastavan ja mielenkiintoisen työn energia-alan näköalapaikalta

• kattavan perehdytyksen sekä hienon tilaisuuden kartuttaa osaamistasi

• upeat työskentelytilat Pasilassa

• kattavan työterveyshuollon, lounas-, liikunta ja kulttuuriedun sekä henkilöstöetuohjelman

Lähetä hakemuksesi heti, mutta viimeistään 8.8. mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Huomaathan, että ilmoitus saatetaan poistaa jo hakuaikana sopivan henkilön löydyttyä.

Haluamme turvata terveytesi ja varmistaa yhdenvertaisen haastattelukokemuksen hakijoille myös koronaviruksen aikana. Niinpä Baronalle hakeminen on helppoa myös poikkeuksellisessa tilanteessa. Rekrytoinneissa hyödynnämme puhelimen lisäksi videokysymyksiä tai -haastattelua. Se on vaivatonta ja turvallista!

Lisätietoa tehtävästä ja hakuprosessista antaa Baronan rekrytointikonsultti Sini Jonk numerosta 050-4521599 tiistaina 29.6. klo 9-10 ja maanantaina 5.7. klo 10-11 tai sähköpostitse sini.jonk@barona.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot