Tietoa tehtävästä
Etsitkö uusia haasteita kiertotalouteen liittyvien teemojen parista ja nautitko monipuolisista ja projektiluontoisista työtehtävistä? Westenergy etsii nyt tiimiinsä ja käynnissä olevan hankeyhteistyön pariin aktiivista ja itseohjautuvaa Kiertotalousasiantuntijaa - olisitko se sinä?
Westenergy on mukana keväällä 2024 käynnistyneessä Ekoälyä -hankkeessa, jota toteutetaan yhteistyössä muun muassa Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun ja Turun Yliopiston kanssa. Nyt etsimämme Kiertotalousasiantuntija tulee tukemaan hankkeen edistymistä, erityisesti jätteen vastaanottoon, logistiikkaan ja käsittelyyn liittyvien toimenpiteiden ja analysoinnin osalta.
Päivittäiset työtehtävät tulevat vaihtelemaan käytännönläheisistä jätteenkäsittelyasemilla tapahtuvista tehtävistä hallinnollisempiin raportoinnin ja tiedonhankinnan tehtäviin. Lisäksi pidät yhteyttä eri sidosryhmiin ja osallistut hanketyöryhmän tapaamisiin. Tehtäviisi kuuluu mm. alan eri toimijoihin tutustuminen läntisen Suomen alueella, nykytilakartoitusten ja prosessianalyysien laatiminen, laitoksilla käsiteltävien materiaalien tutkiminen sekä markkinakartoitukset eri teknisistä ratkaisuista. Osallistut myös pilottiratkaisujen käyttöönottoon ja raportoit hankkeen edistymisestä eri sidosryhmille.
Läheisin kollegasi Westenergyllä on hankkeen projektipäällikkö, mutta teet tiivistä yhteistyötä koko muun tiimin kanssa. Arjen työtehtäväsi tulevat myös vaihtelemaan hankkeen edetessä, joten odotamme sinulta mukautumiskykyä ja joustavuutta hyvin erityyppisiä työtehtäviä ja työympäristöjä kohtaan sekä motivaatiota tukea kiertotalouden prosessien edistämistä sekä isossa kuvassa että käytännönläheisesti.
Sinulta odotamme:
-
Relevanttia korkeakoulutaustaa esim. energia- ja ympäristötekniikan tai ympäristötalouden tai materiaali- ja prosessitekniikan opinnoista
-
Kiinnostusta ja vähintään halua oppia prosessien kehittämisestä kiertotaloudessa, erityisesti digitaalisia sensori- ja tekoäly-ratkaisuja hyödyntäen
-
Proaktiivista, itseohjautuvaa ja aikaansaavaa työskentelyotetta sekä mukautumiskykyä eri tilanteisiin ja työympäristöihin - et pelkää liata käsiäsi ja viihdyt mielelläsi sekä tuotannon ympäristöissä että toimistolla
-
Vahvoja vuorovaikutustaitoja sekä tiimityössä että uusien sidosryhmien parissa
-
Hyvää suomen ja englannin kielitaitoa sekä MS Office työkalujen hyvää hallintaa
-
Matkustusvalmiutta Suomen sisällä
Eduksi luemme:
-
Aiemman kokemuksen toimialalta ja/tai projektityöskentelystä
-
Sensoritekniikan ja tekoälyratkaisujen tuntemus
-
Ruotsin kielitaito
-
B-ajokortti ja oma auto
Westenergy tarjoaa sinulle:
-
Ainutlaatuisen ja uraauurtavan mahdollisuuden olla mukana kehittämässä koko toimialaa, edistämässä kiertotaloutta sekä innovatiivisten ratkaisujen käyttöönottoa jätteenkäsittelyssä
-
Monipuolisen ja vaihtelevan työtehtävien kentän, joka tulee muokkautumaan hankkeen edetessä ja jossa pääset tutustumaan toimialaan ja kiertotalouden prosesseihin hyvin kokonaisvaltaisesti
-
Roolin, jossa saat mahdollisuuden tehdä yhteistyötä hyvin erilaisten sidosryhmien kanssa ja kehittyä ammatillisesti
-
Vastuuta ja vapautta omien vastuualueiden hoitamiseksi sekä asiantuntevan ja kannustavan työyhteisön tuen
-
Kiinteän kuukausipalkan lisäksi kattavat työterveys- ja hammashuollon palvelut, liikunta- ja kulttuuriedun sekä viihtyisät toimistotilat Mustasaaressa, jossa myös oma kuntosali
Käytännön asiat:
Kiertotalousasiantuntijan työsuhde on kokoaikainen ja määräaikainen 31.12.2026 saakka ja tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Westenergyn palvelukseen. Toivomme, että pystyt aloittamaan tehtävässä mahdollisimman pian touko-kesäkuun aikana, mutta aloituspäivä sovitaan erikseen valittavan henkilön kanssa. Westenergyn toimipiste sijaitsee Mustasaaressa ja edellytämme sinulta mahdollisuutta työskennellä pääsääntöisesti toimistolla yhdessä tiimin kanssa, osittainen etätyö sovittavissa. Tehtävä edellyttää myös ajoittaista matkustusvalmiutta Suomen sisällä, joten B-ajokortti luetaan eduksi.
Kiinnostuitko?
Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa sunnuntaihin 19.5.2024 mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla niiden tulojärjestyksessä, joten jätä hakemuksesi mahdollisimman nopeasti.
Westenergystä voit lukea lisää osoitteessa: https://westenergy.fi/. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa rekrytointipäällikkö Roosa Lönnqvist (+358 50 421 0255, roosa.lonnqvist(at)atalent.fi). Puhelimitse tavoitat parhaiten maanantaina 7.5. klo 10-11 ja keskiviikkona 8.5. klo 12-13.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 19.5.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Lisätietoja: Roosa Lönnqvist, roosa.lonnqvist@atalent.fi, +358 50 421 0255