(Poistunut julkaisusta)

Kielikeskuksen johtaja
Saimaan ammattikorkeakoulu

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.2.2018

Saimaan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteinen kielikeskus on osa Saimaan ammattikorkeakoulun organisaatiota.

Nykyisen kielikeskuksen johtajan siirtyessä eläkkeelle haemme kielikeskukselle johtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan. Kielikeskuksen johtaja vastaa kansainvälisen korkeakoulukeskittymän vahvan ja vetovoimaisen kielikeskuksen johtamisesta.

Hakijalta edellytetään laaja-alaista näkemystä korkeakoulujen kieltenopetuksen kehittämisestä ja kummankin korkeakoulun vision mukaisesta toiminnasta. Hakemallamme henkilöllä on näyttöä menestyksellisestä toiminnasta muutosjohtamisessa ja esimiestyössä. Edellytämme lisäksi sujuvaa suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa. Kokemus kansainvälisistä tehtävistä katsotaan eduksi. 

Edellytämme lisäksi yhteistyökykyä ja innovatiivista työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Hakemukset palkkatoivomuksineen on toimitettava Saimaan ammattikorkeakoulun kirjaamoon kirjaamo@saimia.fi perjantaihin 23.2.2018 kello 16.00 mennessä.

Lisätietoja antavat rehtori Anneli Pirttilä, p. 040 766 4807, anneli.pirttila@saimia.fi  tai vararehtori Merja Heino, p. 040 760 5533, merja.heino@saimia.fi