Kesätyöt
Tampereen kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.2.2019

 

Tampereen kaupungin kesätyöpaikkojen hakuaika on 4.–22.2.2019. Tarjolla on laaja kirjo erilaisia tehtäviä kaupungin eri toimialueilla. Kesätyöpaikkoja haetaan Tampereen kaupungin kesätyösivuilta, jossa myös kerrotaan haun etenemisestä.

Avoimia kesätyöpaikkoja on tarjolla runsaasti, ja haettavana on noin 600 paikkaa usealla eri toimialalla. Kesätyöntekijöitä palkataan muun muassa ulkoaluetyöntekijöiksi, kunnossapitotehtäviin, työnjohtoharjoittelijoiksi, hoitoalan tehtäviin sekä avustajiksi päiväkoteihin ja kesäkerhoihin.

Haettavana on harjoittelupaikkoja opiskelijoille sekä vuosilomasijaisuuksia alan opiskelijoille ja ammattilaisille. Haussa on myös tarjolla tehtäviä, joihin ei vaadita aiempaa kokemusta tai koulutusta. Alle 18-vuotiaille nuorille kaupunki tarjoaa kahden viikon harjoittelupaikkoja, jotka arvotaan hakijoiden kesken.

Kesätyöpaikkojen tehtäväkuvaukset ja hakulomakkeet löytyvät Tampereen kaupungin kesätyösivulta osoitteesta www.tampere.fi/tyo/tyonhakijalle/kesatyo.html

Tampereen kaupunki on mukana Vastuullinen kesäduuni 2019 -kampanjassa.

Kesätyöntekijöiden valinnat pyritään tekemään maalis–huhtikuun aikana, ja tehtäviin valituille ilmoitetaan valinnasta henkilökohtaisesti. Lisätietoa kesätyönhausta ja opastusta hakemuksen täyttämiseen antaa Tampereen kaupungin rekrytoinnin palvelupiste TampereRekry: rekrytointi(at)tampere.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1229673
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere