(Poistunut julkaisusta)

Kesätyöt 2021
Stora Enso

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.2.2021

 

 

Stora Enson yksiköt tarjoavat kesällä 2021 satoja kesätyöpaikkoja eri puolilla Suomea. Monipuolisia kesätöitä on tarjolla niin tuotannossa ja tutkimuksessa kuin myynnissä ja markkinoinnissa, kunnossapidossa, logistiikassa ja taloushallinnossa sekä metsänhoidossa. 

Mitä meillä on tarjota sinulle? 

Tämä on sinulle erinomainen tilaisuus päästä osaksi Stora Enson muutosmatkaa perinteisestä metsäteollisuusyrityksestä uusiutuvien materiaalien kasvuyritykseksi. Kesätyöntekijänä pääset olemaan osana kehitysmyönteistä ja kannustavaa työyhteisöä ja saat perehdytyksen ja tarvittavaa tukea – olitpa sitten ensikertalainen tai jo hieman kokeneempi konkari.  

”Työilmapiiri on hyvä, työ mielenkiintoista ja merkityksellistä ja työstä saa erittäin hyvät eväät tulevaisuuteen” kertoo kesätyöntekijä vuoden 2020 kesätyökyselyssä. 

Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jonka myötä sitoudumme kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka auttavat tekemään kesätyökokemuksesta hyvän sekä kesätyöntekijälle, että työnantajalle. Nämä periaatteet ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja todistus. Meille on tärkeää olla edistämässä nuorten mahdollisuuksia hankkia työkokemusta sekä oppia työelämän pelisääntöjä turvallisessa työympäristössä. 

Lisätietoja 

Tutustu tarkemmin tarjoamiimme kesätyömahdollisuuksiin sekä työntekijöihimme ja katso kaikki avoimet kesätyöpaikat osoitteessa www.storaensolle.fi.

Työtä paremman ilmaston puolesta 

Avaamme ensimmäiset haut joulukuun aikana, suurin osa hauista avataan tammikuussa. Suosittelemme seuraamaan ilmoituskanaviamme aktiivisesti. Hae tehtäviä mahdollisimman pian täyttämällä sähköinen hakulomake – osa hauista päättyy tammikuun lopussa, suurin osa 28.2.2021. Otamme vastaan hakemuksia ainoastaan rekrytointijärjestelmämme kautta, ethän siis lähetä hakemustasi sähköpostitse. 
 
Tehtäviin valittavilla henkilöillä teetetään huumausainetesti. 

Uskomme monimuotoisuuden vahvistavan kilpailukykyämme ja edesauttavan parempaa päätöksentekoa. Monimuotoiset tiimit auttavat meitä tunnistamaan erilaisia näkökulmia ja haastamaan ajattelutapaamme. Pyrimme aktiivisesti lisäämään monimuotoisuutta työpaikoilla, ja olemme siksi iloisia nähdessämme hakijoita erilaisista taustoista.