(Poistunut julkaisusta)

kesätyöntekijä/harjoittelija (kaksi), Tutkimus- ja kehittämisyksikkö Active Life Labiin
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.3.2019

Haemme Kestävän hyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisyksikkö Active Life Labiin, Mikkeliin
KAHTA HARJOITTELIJAA
ajalle 10.6.-9.8.2019

Ensimmäiseen harjoittelijan tehtävään etsimme liiketoiminnan, palvelumuotoilun ja/tai markkinoinnin osaajaa, joka kykenee itsenäiseen työskentelyyn. Ymmärrys hyvinvoinnista ja terveyden edistämisestä katsotaan eduksi. Harjoittelijan tehtävänä on olla mukana tuotteistamassa Active Life Labin hyvinvointipalveluja sekä suunnitella ja toteuttaa näiden markkinointia sekä suomeksi että englanniksi.

Toiseen harjoittelijan tehtävään etsimme terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijaa, joka ymmärtää erilaisia mittausmenetelmiä ja pystyy soveltamaan niitä laaja-alaisesti eri ikäryhmille. Tehtävän hoitaminen edellyttää myös kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä viestintävalmiuksia.

 

Otamme vastaan vain sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme jätettyjä hakemuksia.

Työsuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityistä opetusalaa koskevan työehtosopimuksen mukaisesti.