Kesätyöntekijä rippikoulu- ja kasvatustyöhön
Orimattilan seurakunta

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 6.11.2020

Orimattilan seurakunta hakee 1-2 virkasuhteista kesätyöntekijää rippikoulu- ja nuorisotyöhön kesälle 2021. Viranhoito alkaa kesäkuun alkupuolella ja kestää vajaat kaksi kuukautta. Tarkemmat ajankohdat sovitaan leirijaon mukaisesti.

Kesätyöntekijän työtehtäviin kuuluvat rippikoulut ja varhaisnuorten leirit. Leirijaksojen lisäksi tehtäviin kuuluu osallistuminen suunnittelupalavereihin, konfirmaatioihin ja rippikouluryhmien ennakkoviikonloppuihin kevään aikana. Tehtävän palkkaus sijoittuu kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmään 302 (1 844,81€/kk). Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Vahvuudeksi katsotaan musiikillisuus ja säestystaito, esimerkiksi kitaralla tai pianolla.

Haemme tehtäviin erityisesti teologeiksi, kirkkomuusikoiksi tai kirkon nuorisotyönohjaajiksi opiskelevia. Tehtävään valittavan on oltava konfirmoitu Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsen.

Hakemuksesi ansioluetteloineen voit lähettää maanantaihin 30.11. klo 16.00 mennessä otsikolla "Kesätyöhakemus" sähköpostitse osoitteeseen janne.konttinen@evl.fi.

Lisätietoja:
Janne Konttinen
050 5546531
janne.konttinen@evl.fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1398479
  • Tehtäväalue: Julkishallinto/järjestöt
  • Työsuhde: Määräaikainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Sijainti: Orimattila
  • Lisätietoja antaa: Janne Konttinen, p. 050 5546531, s-posti: janne.konttinen@evl.fi