Kesätyö - Vesihuollon harjoittelija
Sweco

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 12.1.2021

Haemme Helsinkiin
VESIHUOLLON HARJOITTELIJAA

Tule meille oppimaan tulevaisuuden tekijäksi vesihuollon suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin!

Toimimme monipuolisissa vesihuollon suunnittelutehtävissä niin vesihuoltolaitoksissa, kaupungeissa kuin teollisuudessakin. Merkittäviä käynnissä olevia hankkeita ovat tällä hetkellä mm. Tampereen ja pääkaupunkiseudun allianssimuotoiset ratikkahankkeet, lisäksi olemme mukana useissa monimuotoisissa vesihuoltolaitos- ja infrahankkeissa ympäri Suomen.

Tehtävänkuvasi muodostetaan kokemuksesi ja osaamisesi mukaan avustavista suunnittelutehtävistä aloittelevan nuoremman suunnittelijan tehtäviin kokeneemman asiantuntijamme ohjauksessa. Tehtäviin voi kuulua vesijohto-, viemäri- ja hulevesiverkostojen, siirtolinjojen, johtosiirtojen ja verkostosaneerausten yleis- ja rakentamissuunnittelua. Lisäksi työpöydälle voi tulla vesihuollon laitossuunnittelua, verkostomallinnusta, verkosto-omaisuuden hallintaa, hulevesirakenteiden suunnittelua etc.

Koulutamme ja opastamme sinua urasi alkutaipaleella eteenpäin monialaprojektien mielenkiintoisissa ja monipuolisissa tehtävissä. Tulet mukaan eri-ikäisistä suunnittelijoista koostuvaan iloiseen ja hyvähenkiseen ammattilaisten porukkaan.

Mutkaton Sweco-porukka 
Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Swecolaiset työskentelevät alan kiinnostavimpien ja haastavimpien projektien parissa Suomessa ja ympäri maailman.

Swecolaisille on tärkeää päästä kehittymään ja suunnittelemaan omannäköistä urapolkua, sekä työskennellä mutkattomassa ilmapiirissä, jossa arvostetaan matalaa hierarkiaa. Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Meillä on myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.

Tutustu tarkemmin swecolaiseen työkulttuuriin: https://www.sweco.fi/ura/tyontekijalupaus/

Avaimia tehtävässä menestymiseen
Olet rakennus-/infa-/vesihuoltoalan teekkari, insinööriopiskelija tai jo vastavalmistunut ja haluat kehittyä asiantuntijana vesihuollon suunnittelijaksi. Olet vähintään toisen vuoden opiskelija ja haluat saada kokemusta käytännön projektityöstä ja syventää osaamistasi yhteistyössä kokeneiden ammattilaisten kanssa. Olet motivoitunut oppimaan uutta ja omaksut uusia asioita sujuvasti. Henkilönä olet luotettava, oma-aloitteinen, ratkaisukeskeinen ja helposti lähestyttävä. Edellytämme sinulta sujuvaa suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Suunnitteluohjelmistojen hallinta ja mahdollinen aiempi suunnittelukokemus ja infrapuolen urakointikokemus katsotaan sinulle eduksi. Käytämme projekteissamme mm. AutoCAD- Novapoint-, Civil3D-, Tekla Civil -ohjelmistoja. Uskomme vilpittömästi, että asenne ratkaisee, joten positiivinen asenne on tärkeää meillä työskentelyssä.

Lisätiedot ja hakeminen 
Voit tutustua meihin myös erilaisissa virtuaalisissa opiskelijatapahtumissa ja virtuaalisilla opiskelijamessuilla, tule tutustumaan Swecoon ja juttelemaan työntekijöidemme kanssa. 

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja opintorekisteriotteesi meille alla olevan hakupainikkeen kautta. Kesätyöhakumme on avoinna 15.2.2021 asti mutta käsittelemme hakemuksia ja teemme valintoja jo hakuaikana, joten olethan nopea!

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1413486
  • Tehtäväalue: Suunnittelu, Tekniikka, Rakennusala
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki, Uusimaa
  • Lisätietoja antaa: Lisätietoja tehtävistä antaa: Antti Ryynänen, puh. 040 8241 841, antti.ryynanen@sweco.fi ja Jussi Mäenpää, puh. 050 404 3027, jussi.maenpaa@sweco.fi