(Poistunut julkaisusta)

KESÄTYÖ Tie- ja ratasuunnittelun harjoittelija
Ramboll

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.12.2018

Hei sinä opintojen loppuvaiheessa oleva infra-alan opiskelija!

Haemme kesäksi tie- ja ratasuunnittelun harjoittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen Espoon Liikenneväylät-yksikköömme.

Odotamme
Olet opintojen loppuvaiheessa oleva teekkari tai insinööriopiskelija. Haluat kehittyä alallasi ja oppia uutta työskentelemällä asiantuntevien kollegoiden kanssa vaihtelevissa ja mielenkiintoisissa projekteissa. Suoritat sinulle annetut tehtävät luotettavasti ja vastuullisesti. Toimit oma-aloitteisesti, olet organisointikykyinen ja asenteesi on innostunut. Tiimihenkisyys ja yhdessä tekeminen ovat yksikkömme peruspilareita.

Ramboll työyhteisönä
Yrityskulttuurimme perustuu vahvasti ihmislähtöisyyteen. Olemme tutkitusti yksi Pohjoismaiden suosituimmista työnantajista alallamme. Monialaisena ja kansainvälisenä yrityksenä tarjoamme hyvät puitteet itsensä kehittämiseen sekä monenlaisia uramahdollisuuksia. Vastuullisuus asiakkaita, yhteiskuntaa ja työntekijöitä kohtaan on keskeinen liiketoimintaamme ohjaava periaate. Haluamme edistää ja tarjota palveluja ja ratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä.

Meillä Rambollissa merkityksellisyys asuu aidosti töissämme ja jokaisessa projektissa. Työyhteisönä uskomme yhdessä tekemiseen ja toisistamme välittämiseen, valtuuttamiseen sekä siihen, että työssä pitää olla iloa ja siitä saa innostua.

Hakemukset
Lähetä hakemuksesi tehtävään täyttämällä hakulomake kohdasta "Hae työpaikkaa" viimeistään 17.2.2019. Huomioithan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse.

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönpäällikkö Emil Matintupa, p. 050 596 0358.

Haku päättyy 2019-02-17 
Toimipiste Espoo