(Poistunut julkaisusta)

Kesätyö, etuuskäsittely
Kela

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.2.2020

Onko hyvä työyhteisö sinulle tärkeä asia? Tule Kelaan tekemään merkityksellistä työtä. Olet meille arvostettu kollega. Pääset tutustumaan Kelan toimintaan ja saat arvokasta ja opintojasi tukevaa työkokemusta.

 

Haemme kesätyöntekijöitä Kansainvälisten asioiden keskuksen vakuuttamisryhmään ja etuusryhmään. Työpaikkasi sijaitsee Helsingissä. Vakuuttamisryhmässä tehtäväsi liittyvät Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumisen selvittämiseen ja rekisteröimiseen. Etuusryhmässä tehtäviisi kuuluu kansainvälisiin tilanteisiin liittyvien perhe-etuushakemusten ratkaisutyö. Lisäksi olet säännöllisesti yhteydessä asiakkaisiin sekä puhelimitse että kirjallisesti.

 

Kesätyöntekijän fiiliksiä viime kesältä Kelassa työskentelystä:

-    Yleisesti jäänyt todella hyviä muistoja tästä kesästä Kelasta. Erityisesti lämminhenkiset kollegat ja hyvä työilmapiiri jäivät mieleeni.

 

Saattaisit olla sopiva kesätyöntekijä meille, jos tunnistat itsesi näistä: 

 

-    Opiskelet korkeakoulututkintoa.
-    Puhut ja kirjoitat sujuvaa englantia. Sinulle on eduksi, jos osaat myös joitain muita kieliä, esimerkiksi viroa, ruotsia tai saksaa.
-    Itsenäinen päätetyöskentely sopii sinulle.
-    Omaksut nopeasti uusia asioita ja osaat soveltaa kirjallisia ohjeita käytännön tekemiseen.
-    Olet aktiivinen ja yhteistyökykyinen työyhteisön jäsen.
-    Olet tottunut käyttämään erilaisia tietojärjestelmiä ja liikut sujuvasti niiden välillä. 

 

Me tarjoamme sinulle:

 

-    kattavan perehdytyksen tehtäviisi
-    kokeneiden ja osaavien työkavereiden tuen
-    työpäivän lomassa lounaan
-    liukuvan työajan
-    viihtyisät työtilat ja ajanmukaiset työvälineet. 

 

Kesätyöntekijöiden palkka on meillä Kelassa alkaen 1 747 e/kk. Edellytämme kesätyöntekijöiltä vähintään 18 vuoden ikää.

 

Kiinnostuitko? 

 

Hae tehtävää osoitteessa www.kela.fi./rekrytoi viimeistään 16.2.2020. Liitä hakemukseen hakemuskirje ja ansioluettelo. Kun hakemuksesi on saapunut meille, lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi. 

 

Hakulomakkeen täyttöön liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä osoitteeseen rekrytointi@kela.fi. Kesätyöntekijöiden valinnat tehdään maalis-huhtikuun aikana.