Kesätyö 2020, Hämeenlinna
Fingrid Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2020

Fingrid on vastuullinen ja kansainvälisesti arvostettu yhtiö, joka tekee yhteiskunnallisesti merkittävää työtä vastaamalla Suomen kantaverkosta, sähkönsiirron selkärangasta. Kantaverkon kautta kulkee noin 75 prosenttia kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä. Fingridiläiset voivat päivittäin nähdä työnsä vaikutuksen jokaisen suomalaisen arkeen; Suomi toimii sähköllä ja olemme keskeisesti vaikuttamassa energia-alan murroksessa.

”Kesätyöntekijän työntekoon suhtaudutaan arvostavasti ja tasapuolisesti. Kesätyöntekijänä pääsin heti mukaan työyhteisöön. Parasta on vastuu ja vapaus tehdä asioita omalla tavalla." Näin viime vuoden kesätyöntekijät kuvailivat kokemuksiaan kesätöistä Fingridillä. Voit tutustua lisää meihin työnantajana oheisesta videosta.

Etelä-Suomen -yksikkö Hämeenlinnassa vastaa alueellaan yhtiön omistamien 400 - 110 kV sähkön siirtojohtojen ja sähköasemien kunnossapidosta. Siirtojohtojen johtoaukeiden raivaukset ja reunavyöhykepuiden hakkuut on merkittävä osa Fingridin sähköverkon käyttövarmuuden jatkuvaa ylläpitoa.

Haemme Fingridin Hämeenlinnan toimipaikalle raivausten ja reunapuuhakkuiden laadunvarmistuksesta kiinnostunutta kesätyöntekijää.

Tehtäviisi kuuluu

  • johtoaukeiden raivausten ja reunapuuhakkuiden laadunvalvontaa
  • raivaustietojen ylläpitoa eri tietojärjestelmissä
  • raivausten suunnittelua erityiskohteissa
  • yhteydenpitoa urakoitsijoihin.

Sinulla on

  • tehtävään soveltuvia opintoja
  • valmiutta matkustaa Länsi-Suomen alueella
  • oma auto käytettävissä työtehtäviin

Arvostamme kokemusta tietojärjestelmien käytöstä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Olet oma-aloitteinen ja vastuullinen työntekijä.

Hakemukset pyydämme toimittamaan 29.2.2020 mennessä osoitteessa https://www.fingrid.fi/rekrytointi. Liitäthän mukaan vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi. Lisätietoja tehtävästä antaa Kari Lindholm, puh. 030 395 5343. Lähetäthän hakemuksesi tehtävään mahdollisimman pian, sillä aloitamme käsittelyn jo ennen hakuajan päättymistä.

Fingridin työntekijänä olet osa vastuullista joukkuetta, jota yhdistää monipuolinen asiantuntemus, aktiivinen tiedon jakaminen ja yhteisöllinen ilmapiiri. Kannustamme työntekijöitämme jatkuvaan työssäoppimiseen esimiehen ja kollegojen tuella. Ennakkoluulottomuus, rohkeus ja avoimuus ovat valttejamme, kun viemme yhdessä Suomea kohti tulevaisuuden sähköjärjestelmää. Olemme yksi Suomen parhaista työpaikoista.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1325887
  • Tehtäväalue: Tekniikka, Toimistotyö
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Hämeenlinna