(Poistunut julkaisusta)

Kesätöihin Vaasaan!
Transval Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.3.2020

Transval Henkilöstöpalvelut Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka tunnetaan monipuolisena ja luotettavana työnantajana. Henkilöstöpalvelun kautta ammattitaitoiset osaajamme työskentelevät asiakasyrityksissämme monipuolisissa työtehtävissä sisälogistiikan sekä tuotannon prosessien eri osa-alueilla.

Kesätöitä Vaasasta

Etsimme asiakkaillemme reippaita ja oma-aloitteisia kesätyöntekijöitä monipuolisiin logistiikka- ja varastoalan tehtäviin. Toimipisteestä riippuen työtehtäviin kuuluu muun muassa hyllyttämistä, keräilyä, trukilla ajoa sekä muita varaston ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Kesän jälkeen sinulla on hyvät mahdollisuudet jatkaa töitä esimerkiksi osa-aikaisena opintojen ohessa. 

Monissa tehtävissä ei vaadita aiempaa alan kokemusta, ja saat tehtävääsi kattavan perehdytyksen. Katsomme kuitenkin eduksi aiemman kokemuksen vastaavanlaisesta työstä sekä trukilla ajamisesta. Työssä onnistuaksesi tärkeintä on hyvä asenne työntekoon sekä halu oppia uutta. 

Transvalin kesäsesonki alkaa toukokuussa ja kestää elo-syyskuuhun saakka. Kerrothan hakemuksessasi aikaisemmasta työkokemuksestasi sekä siitä, mille ajalle etsit kesätöitä. 

Parhaimmat edellytykset tehtävässä menestymiseen antaa:

  • Hyvät vuorovaikutustaidot
  • Riittävä kunto fyysiseen työhön
  • Hyvä suomen kielen taito
  • Tarkka työote
  • #asenneratkaisee

Haku päättyy torstaina 30.4.2020. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja aloitamme haastattelut maaliskuun aikana. Paikkaa pääset hakemaan Hae tätä paikkaa -linkin kautta. Emme huomioi sähköpostin kautta jätettyjä hakemuksia.

Hanna-Sofia Kytölä

Rekrytointikoordinaattori

hanna-sofia.kytola@transval.fi