(Poistunut julkaisusta)

KESÄSIIVOOJIA KOUVOLAAN
RTK-Palvelu Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.2.2019

Haemme energisiä, reippaita ja oma-aloitteisia kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin. Omaat palveluhenkisen asenteen ja työskentelytapasi on ripeää ja varmaotteista.

Siivoojana tulet toimimaan osana siivouspalvelun tiimiämme ja liikkuvassa työssäsi vastaat osaltasi asiakasyritystemme ympäristön siisteydestä ja viihtyisyydestä.

Kohteet vaihtelevat toimistoista teollisuuskiinteistöihin ja sinun osaamisesi ja kokemuksesi perusteella yhdessä katsomme sinulle soveltuvat kohteet ja työtehtävät. Työtä on useassa kohteessa Kouvolan kaupungin alueella ja työpäivän aikana on jonkin verran siirtymistä kohteiden välillä. Pärjäät hyvin kävellen tai polkupyörällä.

Etsimme alan konkareita, mutta tarjoamme myös nuorille tärkeää työkokemusta. Olemme vastuullisesti toimiva työnantaja ja olemme sitoutuneet toimimaan Vastuullinen kesäduuni-kampanjan arvojen mukaisesti. Me perehdytämme sinut asiaankuuluvasti tehtäviin ja tuemme sinua koko työsuhteen ajan. Auki olevia tehtäviä on jatkuvasti ja työsuhteet vaihtelevat osa-aikaisista kokopäiväisiin ja aloitus sovitaan joustavasti. Hae siis rohkeasti meille töihin!

Etusijalla tehtäviin valittaessa ovat 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Haastatteluun kutsuttavilla tulee olla sujuva suomen kielen taito ja fyysisen työn vaatima kunto. Mainitse hakemuksessasi ajanjakso, milloin olet käytettävissä, ja haetko kokoaikaista vai osa-aikaista työtä.

Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesimies Sanna Talastie, arkisin klo 8-15.00, puh. +358 44 7657 112 sanna.talastie@rtkpalvelu.fi

Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.3.2019.