Kesäsiivooja
L&T Siivous Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 31.3.2021

L&T on huomisella töissä! Meitä on lähemmäs 8000 ja me kaikki teemme töitä kiertotalouden ja paremman huomisen eteen. Nyt sinulla on mahdollisuus liittyä remmiin mukaan, sillä etsimme aktiiviseen tiimiimme

 

KESÄSIIVOOJAA

 

osa-aikatyöhön Ikaalisiin. Tässä pestissä huolehdit muutaman eri kohteen kokonaisvaltaisesta puhtaanapidosta ja viihtyvyydestä. Töitä kertyy yhteensä noin 3-4h/pvä ja työpäivät sijoittuvat arkipäiviin. Siivous tehdään joko kaksi kohdetta aamulla ja yksi illalla tai kaikki kohteet illalla. Työ alkaa suunnilleen heinäkuun puolivälissä.

 

Toivomme hakijalta ennen kaikkea luotettavuutta, joustavuutta ja valmiuksia toimia itseohjautuvasti. Aikaisempi työkokemus, hyvä siivoussilmä ja ote mopista ovat toki plussaa, mutta näissä hommissa asenne ja motivaatio ratkaisevat. Tämä työ on liikkuvaa ja kohteiden väliset siirtymät pääset kulkemaan helposti kävellen tai pyörällä. Tehtävään valitulle henkilölle teetetään turvallisuusselvitys. 

 

Me haluamme puolestamme tarjota sinulle:

  • Työhösi hyvän perehdytyksen ja halutessasi tuemme sinun oman koulutus- ja urapolkusi rakentamista talon sisällä
  • Esimiehesi pitää sinusta huolen sekä tukee päivittäisessä tekemisessä
  • Hyvät ja asianmukaiset työvälineet
  • Ison talon henkilöstöetuuksia mm. laaja työterveyshuolto, mahdollisuus liittyä sairaskassamme jäseneksi sekä osallistuminen henkilökuntakerhojen toimintaan.

 

Mikäli sinulla herää kysymyksiä tähän työhön tai rekrytointiin liittyen, voit lähettää viestiä osoitteeseen rekry@lassila-tikanoja.fi. Muista lisätä viestiisi työilmoituksen viisinumeroinen tunnus, jonka löydät sivun yläreunasta otsikon vierestä. Huomioithan, ettemme ota hakemuksia vastaan sähköpostin kautta.

 

 

Millaista siivoustyö on L&T:llä? Katso oheisesta linkistä:

https://www.lt.fi/fi/tyonhakijat/lt-tyonantajana/siivoustyo

 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1440306
  • Tehtäväalue: Kiinteistöpalvelu ja puhtaanapito
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 30.4.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: L&T L&T (offre34964223.9860 (a) lassila-tikanoja-oyj.contactrh.com)
  • Puhelin: 010 636 111
  • Sijainti: Ikaalinen