(Poistunut julkaisusta)

Kesäharjoittelijoita tuotannonohjaukseen
SSAB Europe Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.1.2019

SSAB Europe Oy, hakee kuumavalssattujen nauha- ja levytuotteiden tuotannonohjaukseen Raaheen 

KESÄHARJOITTELIJOITA 

tehtäviin, joissa suunnitellaan ja seurataan levy-/nauhatuotteiden valmistusta sulatolta asiakaslevyiksi/keloiksi asti sekä suunnitellaan LKT-ja EKT-tuotantoa. Tehtävissä pääsee laajasti ja itsenäisesti selvittämään sekä sovittamaan yhteen tuotteiden valmistukseen, ohjeistukseen ja ohjaukseen liittyviä vaatimuksia. Lisäksi tuotannossa tapahtuvat muutokset vaativat nopeita itsenäisiä päätöksiä.

Kesätyöpaikat on tarkoitettu alan korkeakoulu- tai yliopisto-opiskelijoille.  

Osa tehtävistä on vuorotyötä.

Harjoitteluaika alkaa osalle jo huhtikuussa, mutta pääsääntöisesti toukokuussa ja päättyen elokuussa 2018. 

Arvostamme aikaisempaa kokemusta Raahen tehtaan prosesseista, oma-aloitteisuutta, päätöksentekokykyä ja hyviä yhteistyötaitoja.

Harjoittelun kautta tutustut Raahen tehtaan tuotteiden valmistukseen sekä saat kokemusta tuotannon ohjauksesta. 

Lisätietoja tehtävästä antaa klo 14.30-15.30 välisellä ajalla Harri Torvela, p. 040 549 0261. 

Jätä hakemuksesi viimeistään 3.3.2019.