(Poistunut julkaisusta)

Kesäharjoittelija, Logistiikkaoperaattoreita Porvoon satamaan
Neste Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.1.2019

Etsimme parhaillaan

Logistiikkaoperaattoreita kesätyöntekijöiksi Porvoon Satamaan


Työtehtäväsi kesän aikana

Tehtävässä toimit satamamestarin alaisuudessa ja työskentelet keskeytymättömässä 12 -tunnin vuorojärjestelmässä osana vahvojen ammattilaisten tiimiä. Tiimin jäsenenä vastaat satamassa laivojen purku- ja lastausoperaatioista sekä junapurkausterminaalissa junien purkuoperaatioista ohjeiden mukaisesti - turvallisesti, ympäristöystävällisesti ja tehokkaasti.

Kesätyön aikana pääset työskentelemään monipuolisissa tehtävissä Suomen suurimmassa satamassa sekä kasvattamaan kattavasti osaamistasi laiva- ja junalogistiikkaan liittyen.

Menestyksen avaimet kesätyöhön

Odotamme sinulta vähintään 18 vuoden ikää ja meneillään olevia logistiikan tai prosessi-/kemiantekniikan opintoja. Tehtävässä suoriutuminen edellyttää hyvää turvallisuusajattelua, työtä pelkäämätöntä asennetta, oma-aloitteisuutta sekä hyviä sosiaalisia taitoja.

Halu oppia ja jakaa uusia ideoita ovat kesän menestyksen kulmakiviä. Arvostamme myös ihmisiä, joille turvallisuus ja vastuullisuus ovat osa ammattitaitoa.

#SummerWithNeste

Meille on tärkeää, että kesätyö tukee opintojasi ja on arvokas tulevaisuuden urasi kannalta. Olemme sitoutuneet tarjoamaan sinulle kattavan perehdytyksen kesän alussa.


Järjestämme kesän aikana tapahtumia yhteistyön, verkostoitumisen ja Nesteen toiminnan kokonaisvaltaisen ymmärryksen parantamiseksi. Kokonaisuudessaan työmme yhdistää vastuullisuuden, yhteistyön ja halun kehittää ja uudistaa. Työskentely turvallisesti on meille kaikille tärkeää.

Kesätyön palkka määräytyy tehtävän vaativuuden, työn edellyttämien taitojen ja kokemuksen, sekä tehtävään valittavan osaajan opintokurssien sekä aiemman työkokemuksen mukaan.

Kesätyö ajoittuu 01.05. - 30.09.2019 väliselle ajalle.


Tule ja tee mielekästä työtä yhteisössä, jonka suunta on eteenpäin!

Kesätyön rekrytointiprosessi sisältää esivalintavaiheessa mahdollisen video- tai puhelinhaastattelukierroksen, jota seuraa mahdollinen face to face -haastattelu Porvoossa.

Hae tehtävää viimeistään 17.2.2019.  Liitä mukaan saatekirje ja ansioluettelo.

Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen. Tehtävän vaatiessa valitusta henkilöstä voidaan tehdä tämän suostumuksella turvallisuusselvitys.

Porvoon jalostamo sijaitsee Kilpilahden teollisuusalueella noin 40 min ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Neste järjestää työntekijöilleen ilmaisia bussikuljetuksia Kilpilahteen pääkaupunkiseudulta sekä Porvoosta ja sen lähialueilta.