Keittiön vuoromestari, Lapland Hotel Sirkantähti, Levi
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.6.2019
Etsimme keittiön vuoromestaria Leville, Lapland Hotel Sirkantähteen.

Lapland Hotels Sirkantähti sijaitsee keskeisellä paikalla Levin tunturikylässä, lähellä rinteitä, kiinnostavia tapahtumia ja aktiviteetteja.
Lapland Hotels on tunnettu monimuotoisesta ruokakulttuuristaan, yhdistelmä maistuvaa pohjoista ruokaa ja laadukkaimpia viinejä.

Aloitus sopimuksen mukaan marraskuussa 2019, työt kestävät kevätsesongin 2020 loppuun (noin 19.4.2020 saakka).

Työsi tulee olemaan pääsääntöisesti buffapainotteinen mutta carteosaamista tarvitaan myös.


Edellytämme sinulta

Vahvaa alan osaamista ja kokemusta.
Hyviä organisointi- ja yhteistyötaitoja.
Aitoa intoa ja valmiuksia kehittää ja kehittyä.
Soveltuvaa koulutusta.
Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon.
Asiakaspalvelu, laadukkaan ruokatuotteen valmistaminen kustannustehokkaasti sekä myyminen ovat luontaisia kykyjäsi. Osaat välittää näitä taitoja myös eteenpäin kehittäen tiimiäsi.


Tarjoamme sinulle

Mahdollisuus kasvaa esimiehenä ja luoda ura jolla varmasti pääsee eteenpäin myös tulevaisuudessa.
Mielenkiintoisen ruokatuotteen jonka tekemisessä kartutat omaa tietämystäsi sekä osaamista. Tuot mukanasi omaa ammattitaitoa kehittääksesi tuotetta osana Lapland Hotelsin kuuluisaa lappilaista makumaailmaa.
Mahdollisuuden työnkiertoon myös muissa Lapland Hotelsin kohteissa.
Hyvän ja motivoituneen työyhteisön.


Asunnon toimeksiantajan puolesta.


Arvostamme

Intoa ja valmiuksia kehittää ja kehittyä


Kiinnostuitko?

Laita hakemuksesi liittäen se tähän hakuilmoitukseen.

Liitä mukaan myös CV:si ja palkkapyyntösi.

Voit jättää hakemuksen suoraan sähköpostiini irja.sand@staffpoint.fi




Lisätietoja

Irja Sand
Rekrytointikonsultti
StaffPoint Oy Torikatu 23 90100 Oulu
020 7206 233
irja.sand@staffpoint.fi


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1280808
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 15.8.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Sirkka/Levi