Keittiöapulainen Ylöjärvelle
999

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.2.2020

Keittiössä kaivataan apuasi! Tästä työstä ei väriä ja vauhtia puutu: miltä kuulostaisivat monipuoliset työvuorot erilaisissa keittiöissä, joustavat mahdollisuudet työvuorojen tekoon ja kokemuksen kerryttäminen vaihtelevissa kohteissa?

Tyypillinen keittiöapulaisen työvuoro voi pitää sisällään esimerkiksi keittiön siisteydestä huolehtimista, tiskausta, ruuan esivalmistelua, salaattien valmistusta ja muita keittiön avustavia työtehtäviä. Toivoisimme, että sinulta löytyy aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä tai ammatillinen koulutus.

Näissä hommissa peukaloniveliä ei tarvitse turhaan rasittaa pyörittelyllä, sillä tehtävää taatusti riittää! Toivommekin, että rakastat työtä, jossa pääset todella tarttumaan toimeen. Suurin osa työvuoroista sijoittuu päiväsaikaan, joten olethan halukas työskentelemään erityisesti päivävuoroissa. Työtä on koulu- ja päiväkotikohteissa.

Unelmahakijamme on reipas, omatoiminen ja hyvä ottamaan vastaan ohjeita. Myös joustavuus ja iloinen tekemisen meininki ovat asioita, joista on tässä työssä suuri etu! Keikkaluontoisessa työssä pääset rakentamaan oman työviikkosi jouhevasti. Mahdollisuus on työllistyä myös määräaikaisiin sijaisuuksiin, esim. kevätlukukauden ajaksi. Vaatimuksena tehtävässä on hygieniapassi sekä todistus kelpoisuudesta elintarviketyöhön (salmonellatodistus).

Jos olet etsimämme keittiöapulainen, älä suotta aikaile vaan laita hakemuksesi jo tänään oheisen linkin kautta! Liitä hakemukseesi mukaan työ- ja koulutodistukset sekä hygieniapassi. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1341664
  • Tehtäväalue: Hotelli- ja ravintola-ala
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Tuntityö
  • Hakuaika päättyy: 27.2.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: (emmi.haapaniemi (a) barona.fi)
  • Puhelin: 0400256368
  • Sijainti: Ylöjärvi