Kehityspäällikkö
Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 10.11.2020

Nykyisen kehityspäällikkömme siirtyessä uusien haasteiden pariin, etsimme Lahteen innovatiivista ja rohkeaa

KEHITYSPÄÄLLIKKÖÄ

Kehityspäällikkönä vastaat jätehuoltoon liittyvien uusien ideoiden ja kehityshankkeiden avauksista ja projekteista yhdessä operatiivisten yksiköiden ja eri sidosryhmien kanssa. Vedät vajaan 10 henkilön yksikköä, jossa vastuualueeseesi kehittämisen lisäksi kuuluu myös mm. rakennuttaminen ja yhtiön rakennetusta infrasta huolehtiminen. Olet myös osa yhtiön seitsenhenkistä johtoryhmää.

Odotamme Sinulta kykyä innovoida uutta ja kehittää toimintaa, hyviä yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja, projektien johtamiskykyä, hankintaosaamista, kiinnostusta tietotekniikan tuomiin mahdollisuuksiin sekä yksikön vetämisessä vaadittavaa talousosaamista.

Katsomme eduksi kokemuksen kehitys- ja innovaatiotehtävistä, isojen projektien läpiviennistä sekä yksikön johtamisesta ja esimiestyöstä. Ymmärrys jätehuollon lainalaisuuksista ja kokemus kiertotalous- ja/tai rakennusalalta on eduksi tehtävän hoitamisen kannalta. 

Tehtävän hoitaminen edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. rakentamisen alalta).  

Tarjoamme Sinulle monipuolisen tehtävän ja näköalapaikan kehittyvällä kiertotalousalalla.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 2.12.2020 osoitteella johanna.rusanen@phj.fi 

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Johanna Rusanen, johanna.rusanen@phj.fi, puh. 0400 877 254 tai kehityspäällikkö Antti Leiskallio, antti.leiskallio@phj.fi, puh. 050 3247 427.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1399205
  • Tehtäväalue: Johtotehtävät, Tutkimus/kehitys, Rakennusala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Sijainti: Lahti
  • Lisätietoja antaa: Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Johanna Rusanen, johanna.rusanen@phj.fi, puh. 0400 877 254 tai kehityspäällikkö Antti Leiskallio, antti.leiskallio@phj.fi, puh. 050 3247 427.