(Poistunut julkaisusta)

Kehitysjohtaja
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.8.2018

Kehitysjohtajana päävastuusi on johtaa Diakin profiilin ja strategian mukaista innovaatio- ja hanketoimintaa sekä ylempää ammattikorkeakoulutusta valtakunnallisessa ja verkostomaisessa korkeakoulussa. Tunnistat liiketoiminnan ja digitalisaation uudet mahdollisuudet valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti, ja kehittämisotteesi on työelämälähtöinen.

Vastaat tulosalueesi tavoitteista, tuloksista ja taloudesta sekä toimit päällikkötason esimiehenä. Kuulut Diakonia-ammattikorkeakoulun johtoryhmään ja raportoit toiminnastasi suoraan toimitusjohtaja-rehtorille.

Työpisteesi sijaitsee Helsingin Kalasatamassa, mutta työtehtäväsi ovat valtakunnallisia ja palvelevat koko verkostoa.

Odotamme sinulta soveltuvaa lisensiaatin tai tohtorin koulutusta. Ylempää korkeakoulututkintoa voidaan pitää soveltuvana, mikäli olet erityisen ansioitunut tehtävään ja sinulla on kokemusta sekä näyttöä vastaavista johtajan tehtävistä.

Sinulla on hyvät henkilöstöjohtamisen taidot. Johdat tavoitteellisesti sekä tulosorientoituneesti ja ymmärrät myös työhyvinvoinnin näkökulman osana tuloksellisuutta. Johtamisasenteesi on positiivinen, innostava ja sitouttava. Sinulla on hyvät vuorovaikutus- sekä yhteistyötaidot ja kykenet selkeään viestintään sekä suomen- että englanninkielellä.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä johtajana mielenkiintoisessa ja haastavassa tehtävässä. Pääset osaksi viihtyisää työyhteisöä ja modernia työympäristöä, jossa työskentelee sitoutuneita ja innostuneita asiantuntijoita.

Kiinnostuitko?

Jätäthän hakemuksesi 17.8.2018 klo 16 mennessä tästä linkistä.

Lisätietoja tehtävästä antavat toimitusjohtaja-rehtori Tapio Kujala maanantaina 6.8. klo 10 – 12, puh. 0400 436 690 sekä henkilöstöjohtaja Päivikki Rentola-Hemmi 8.8. klo 13-15 puh. 050 3133435.