(Poistunut julkaisusta)

Kausityöntekijä
Keravan seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.1.2019

Keravan seurakunnan hautausmaalle ja kiinteistöjen viheralueille haetaan määräaikaisia kausityöntekijöitä. Työsuhteiden pituudet vaihtelevat 3-7 kuukauden välillä sijoittuen huhti- marraskuulle. Työsuhteissa on maksimissaan kolmen kuukauden koeaika.
Hakijalta odotamme yhteistyökykyä, ahkeruutta, täsmällisyyttä sekä valmiutta omaisten kohtaamiseen. Hakijan tulee olla täyttänyt 18 vuotta työsuhteen alkaessa. Aiempi viher- ja puutarha-alan työkokemus ei ole välttämätöntä, mutta katsotaan eduksi. Tehtävissä edellytetään kykyä suoriutua fyysisesti vaativasta ulkotyöstä. Työtehtävien kuormittavuutta pyritään helpottamaan pienkoneilla. Tehtävien hyvä hoitaminen edellyttää rohkeutta käyttää koneita. AB-ajokortti sekä valmius ajaa pakettiautoa mahdollistavat monipuolisemmat työtehtävät.
Kausityöntekijän työtehtäviin kuuluvat hautausmaiden yleishoito ja hautojen hoito, muun muassa kitkentää, haravointia, kukkapenkkien hoitamista ja nurmikon leikkaamista. Kaudella tehdään myös projektiluonteisia töitä esim. käytävien kanttaamista sekä risukoiden raivaamista.
Tehtäviin haetaan KirkkoHR:n kautta. Rekrytointi aloitetaan jo hakuajan kuluessa. Haku päättyy 3.2.2019 klo 23.59. Valituille ilmoitetaan pääsystä 1.3.2019 mennessä.
Lisätietoja antaa seurakuntapuutarhuri Tarja Halonen p. 0400-378 096 sekä suntio Marjo Pekkola p. 0400 378 095. Soittoajat tiistaina 15.1 klo 9.00-10.00 ja 13.00-14.00 sekä keskiviikkona 30.1 klo 14.00- 15.30.