Kaupunkikehitysjohtaja
Tietoa tehtävästä
Tule tekemään kanssamme tulevaisuuden Järvenpäätä! Kasvavassa kaupungissamme on asukkaita yli 46 000. Rakennamme kaupunkilaisille hyvää elämää ja toimivaa arkea. Me Järvenpäässä innostumme valmentavasta työotteesta, yhteisöohjautuvuudesta, oppimisen mahdollisuuksista sekä joustavasta ja kehittävästä työkulttuurista. Maailmamme ei ole valmis, vaan olemme kiinnostuneita uusista tavoista tehdä ja johtaa palvelujamme.
Kaupunkikehityksen palvelualueella vastaamme kaupungin infrastruktuurista ja elinvoimasta. Luomme pohjaa kaupungin houkuttelevuudelle edesauttamalla monipuolisten asumismahdollisuuksien syntymistä sekä yritysten toimintaedellytysten kehittymistä.
Kutsumme mukaan sinut, näkemyksellinen kaupunkikehitysjohtaja
Toimeenpanet kaupunkistrategiaa osana johtamaasi kaupunkikehityksen palvelualuetta. Johdat palvelualueesi palveluita kehittäen ja asiakaslähtöisesti. Luot omalla toiminnallasi positiivista kaupunkikuvaa sekä rakennat eteenpäin vievää yhteistyötä oman työyhteisösi ja sidosryhmien kanssa. Sytyt siitä, että saat vaikuttaa yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista.
Kaupunkikehityksen palvelualueeseen kuuluvat kaupunkitekniikan, yhdyskuntasuunnittelun, asumisen ja ympäristön, rakennusvalvonnan, yritys- ja elinkeinopalvelujen, hankejohdon ja maanmyynnin suunnittelu- ja kehittämistehtävät sekä Järvenpään Veden liikelaitos. Palvelualueellasi on henkilöstöä noin 100 ja vastuullasi on vuosittain noin 14,9 miljoonan euron käyttötalousbudjetti ja noin 9,8 miljoonan euron investointibudjetti. Olet kaupungin johtoryhmän jäsen ja esihenkilönäsi on kaupunginjohtaja.
Tarjoamme vaikuttavan tehtävän Järvenpäässä, metropolialueen pohjoisessa keskuksessa. Pääset rakentamaan kasvavaa kaupunkia yhdessä kaupungin muun johdon ja sidosryhmien kanssa. Työtilamme sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella Järvenpään ydinkeskustassa. Teemme töitä joustavasti hybridityömallilla.
Odotamme sinulta
Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on vahva näkemys ja kokemus palvelualueeseesi kuuluvien palveluiden johtamisesta ja kehittämisestä. Sinulla on kattava ymmärrys kaupunkikehityksen prosesseista aina maanhankinnasta infran ja asuntorakentamisen toteutukseen.
Edellytämme vahvoja näyttöjä tuloksellisesta johtamisesta asiantuntijaorganisaatiossa. Katsomme eduksi kokemuksen johtotehtävissä toimimisesta kuntaorganisaatiossa sekä työkokemuksen kaavoituksen, kaupunkitekniikan tai yritys- ja elinkeinopalvelujen parissa.
Johdat verkostoituen ja kannustaen, hyödynnät huippuasiantuntijoidesi vahvuuksia rohkeasti sekä sparraat ja valmennat. Sinulla on erinomaiset viestintä- ja neuvottelutaidot.
Kiinnostuitko?
Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi tai 040 315 3155.
Tartu rohkeasti tähän mahdollisuuteen! Hakuaika on 3.-26.9.2024 klo 15. Jätä hakemuksesi sähköisesti Järvenpään kaupungin rekrytointijärjestelmän kautta. Rekrytointiprosessi koostuu haastattelun ennakkotehtävästä, haastattelusta, kaupunginvaltuuston paneelista ja henkilöarvioinnista. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Suunnitellut haastattelupäivät ovat 7.–8.10.2024.
Kelpoisuusehdot
Viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto
Palvelussuhteen ehdot
Virka on vakituinen alkaen 1.1.2025 tai sopimuksen mukaan
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Viran kokonaispalkka on 8800 euroa/kk. Lisäksi käytössä on puhelinetu.
Koeaika on kuusi kuukautta
Valinta on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan.
Palkkaus
Tehtävän palkka on 8800.00€/kk